Skruvi: Isoveli ja sen pikkuveli

Onpas taas aikaa vierähtänyt viime kirjoittelukerrasta. Kyllähän meillä aina asiaa olisi, mutta kun tuo meidän ihmissihteeri vain laiskottelee... Pitäisköhän sitä joskus vähän potkia? Noin kuvaannollisesti siis, mehän emme kumpikaan sellaista muuten harrasta.

Tässä yhtenä iltana Tuija-ihminen järjesti yllätyksen. Kun kentällä ei ollut ketään muita, niin ensin hän vei minut sinne, ja kun olin siinä hetken ehtinyt haistella kentän reunoja, niin hän kävi hakemassa myös Leo-pikkuveljeni, jonka päästi samaan aikaan kanssani kentälle. Me emme olekaan vielä koskaan päässeet tutustumaan toisiimme lähemmin, koska tarhailemmekin eri porukoissa, mutta Tuija-ihminen halusi nähdä, mitä sanoisimme toisistamme. Hän kyllä arveli, että hyvin tultaisiin toimeen, koska molemmat olemme tällaisia reiluja ja sopuisia kavereita.

Leo-pikkuveli olikin aika rohkea nuorimies ja juoksi suoraa päätä luokseni. Haistelimme siinä toisiamme, ensin nenäpuolelta ja sitten tarkistettiin vielä, että poikia ollaan kumpikin. Sitten vähän leikittiin, minä liikuin ensin vähän arvokkaammin kuten ikäiselleni herralle sopii, ja Leo loikki ympärilläni. Tuija-ihminen ja Marja-ihminen naureskelivat, että me olimme kuin tamma ja sen varsa kesälaitumella. Sitten leikittiin vielä vähän lisää, ja minunkin piti vähän lisätä vauhtia ja näyttää, miten aikuiset herrat heittävät peppua ilmaan.

Kylläpä olikin mukavaa saada uusi samanhenkinen kaveri! Oltaisiin leikitty kauemminkin, mutta Tuija-ihminen lopetti leikkimme lyhyeen. Minun ravini on ollut viime aikoina vähän epäpuhdasta, eikä hän halunnut antaa minun juosta liikaa ettei jalkani tule ainakaan kipeämmäksi. Käynnissä en onnu lainkaan, ja laukkaaminenkin sujuu hyvin, mutta ravissa sen verran, että Tuija-ihminen kuulemma soitti jo eläinlääkärille ja varasi minulle klinikka-ajan. Toivottavasti ne saavat jalkani kuntoon, niin että päästään leikkimään Leon kanssa oikein kunnolla!

Jouluaattokin siinä meni niin ettei melkein huomannutkaan. Tänä vuonna ei ollut tallin yhteistä jouluratsastustakaan, kun nuo meidän ihmiset olivat joulun alla niin kiireisiä töidensä ja opiskelujensa kanssa. Oli meille kyllä ilmestynyt talliin koristeita sekä havuja, leipää ja piparkakkujakin nakerrettavaksi. Lisäksi tallissa käy tietysti joulun aikaan tallitonttuja, mutta niitähän eivät ihmiset näe.

Leo: Hammashoidossa

Tänään meidän talliin poikkesi vieraita, Liisa ja Kalle, jotka ovat eläinlääkäreitä ja ne tulivat yhteisvoimin raspaamaan meidän kaikkien legot kuntoon. Mä en oikeastaan paljoa muista niistä kahdesta viime kerrasta, kun niinä kertoina mun kaulaan pistettiin sellainen piikki, että alkoi ramasemaan ja havahduin vasta myöhemmin omasta karsinastani. Nyt mä siinä odottelin omaa vuoroani kun kavereiden hampaita hoideltiin, ja kuulin Tuija-ihmisen sanovan, ettei mulle varmaan nyt tarvi mitään piikkejä enää pistellä. Sain siis olla hereillä, ja ne laittoivat mun suuhun sellaisen vekottimen, etten saanutkaan suuta enää kiinni, ja sitten ne raspasivat, tunnustelivat, raspasivat ja taas tunnustelivat. Ihan muina poneina mä siinä seisoin, ja olisin vihellellytkin jos ei suu olis ollut ammollaan. Tuija-ihminen sanoi olevansa ihan ylpeä meikäläisestä, ja syytä olikin, koska laumamme pomo Kyrakaan ei käyttäytynyt yhtä hyvin kuin meitsi!

Muutakin uutta mulle kuuluu, näyttää meinaan siltä, että meikäponi saa kohtapuoliin uuden satulan, kun se vanha ei sovi enää. Tuija-ihminen toi tällä viikolla sovitettavaksi yhden, joka oli liian kapea muodoilleni, mutta vaikutti juuri oikean malliselta, joten seuraavaksi sovitetaan leveämpää.
Kyralla käy ratsastelemassa yksi Kiia-tyttö, joka yhtenä päivänä kipusikin meikäläisen selkään, ja laittoi mut hommiin. Kyllä mä ensin koetin ottaa siltä luulot pois, mutta enhän mä sille mitään mahtanut kun se vaan ohjaili mua sinne tänne. Eikä se edes pudonnut, vaikka mä juoksin niin että tukka hulmusi. Se kuulemma käy välillä jossain jumppaamassa jonkun hevosen selässä samalla kun se hevonen laukkaa, joten ei ihme ettei pudonnut munkaan vauhdissani.
Mullahan ei silloin ollut ollenkaan satulaa, vaan ratsastusvyö, joka oli kiinnitetty Skruvi-sedän vanhalla kouluvyöllä. Pahaksi onneksi se vyö olikin menny hankaamaan mun kainaloita ja sain kipeät hiertymät sinne. Tuija-ihminen huomasi ne vasta seuraavana päivänä, kun silloin vasta huomautin, että sinne sattuu. Kamala miten mä sainkin kärsiä, kun Tuija-ihminen pesi niitä hiertymäkohtia KYLMÄLLÄ vedellä ja sen kädetkin oli jääkylmät! Ihan tärisin kylmästä ja sitten se vielä laittoi jotain rasvaa mun kainaloihin. Nyt ne on kyllä jo parantuneet ja pääsen jatkamaan talvikarvan kasvattelua.

Skruvi: Uusia tuulia

Näin syksyllähän on tosiaan aika tuulista, mutta meidän hevosten elämässä on muutakin uutta ollut meneillään. Laumamme pääluku pieneni yhdellä, sillä meidän isojen lauman pomotar Vappu muutti uuteen kotiin Yläneelle. Minusta tuli nyt taas päällikkö, mutta meno on leppoisampaa, koska johdan rauhanomaisesti enkä simputa ketään huvikseni niinkuin Vapulla joskus oli tapana.

On tässä muitakin uusia kuvioita tullut, sillä olemme nyt viettäneet jo viikon verran yöt tallissa. Päivät ollaan vielä laitumella, ja sehän on mukavaa kun aika kuluu maistellessa syksyn ruohoja. Minä sain uuden karsinankin, sillä kun Vappu muutti pois, sai Brage-nuorukainen meistä suurimpana periä sen karsinan, ja minä muutin Bragen entiseen karsinaan. Aikaisemmin kerroinkin jo, että minun vanhasta karsinastani tehtiin rehuhuone. Kannatan kyllä vahvasti sitä, että meidän ruokatarvikkeillemme tuli enemmän tilaa!

Käytiin tässä eräänä päivänä taas maastolenkillä Väinön ja Marja-ihmisen kanssa, ja Tuija-ihminen oli vähällä saattaa meidät kaikki kiusalliseen tilanteeseen. Ollaan ihmisen kanssa joskus löydetty kiva hiekkatienpätkä, joka kulkee aivan erään kesämökin pihan vierestä. Tuija-ihminen on puhellut minulle, että olisipa joku joskus paikalla siellä mökillä, niin voisimme käydä kysymässä sopiiko siitä kulkea. Nyt lenkkimme suuntautui metsäpolulle sen mökin lähelle, ja kun sieltä suunnalta kuului ääntä, niin Tuija-ihminen ohjasi minut mökin suuntaan ja päätti, että mennäänpä morjestamaan. Päästiin jo näköetäisyydelle, kun nähtiin että joku mies ilmestyi saunan ovesta ja se oli...öh.. munasillaan. Minusta siinä ei mitään erikoista ole, kuljenhan sillä tavoin itsekin, mutta ihminen käänsi minut ympäri ja sanoi Marja-ihmiselle, ettei nyt taidetakaan mennä. Harmi, kun nyt olisi kerrankin ollut tilaisuus tiedustella kulkulupaa, mutta yritetään toiste uudelleen.

Leo: Syksypuuhia

Mä olen viime aikoina harrastanut vähän kaikkia hommia, joita osaan. Yhtenä päivänä lähdettiin monenkarvaisella porukalla maastoon. Meikäponin selässä ratsasti pieni Nea-tyttö ilman satulaa, ja Tuija-ihminen talutti, vaikka ihan nätisti mä olisin ollut vaikkei olis taluttanutkaan. Kyra-ystäväni talutti ihmistään Riinaa, vai miten päin se nyt meni, ja mukana oli myös Kerttu-koira tyttöjen papan kanssa.
Käytiin kävelemässä pieni lenkki, ja Nea sai harjoitella mun ohjaamista tien reunaan, mä kun aina ihan vahingossa eksyin kävelemään ihmisen taakse, vaikka olis pitänyt vierellä pysyä. Menin kyllä aina heti takaisin reunaan, kunhan Nea vain muisti ohjata. Tallille palattuamme saatiin mennä ekaa kertaa Nean kanssa kentällä ihan ilman talutusta! Tuija-ihminen kyllä käveli meidän vieressä, mutta hyvin se Nea-tyttö osasi ohjata meikäläisen kentän ympäri ja pari volttiakin mentiin. Meitsikin oikein keskittyi, kun oli niin tärkeä tehtävä mulle uskottu. Nea on vielä muakin nuorempi, joten kieli keskellä suutahan sellaisia pitää kantaa.
Tällä viikolla pääsin vetämään mun hienoja valjakkokärryjä. Olen mä niitä kokeillut pari kertaa, mutta nyt sain vetää niitä ihan kunnolla jo. Maltoin seistä ihan rauhassa, kun Heidi-ihminen ja Tuija-ihminen virittelivät kaikenlaisia remmejä sinne tänne, lopulta oli valmista ja Tuija-ihminen kipusi kyytiin. Kenttä oli vähän pehmeä, ja ne kärryt aika painavat, joten sain kiskoa ihan tosissani ja melkein jo tunsin, miten sikspäkkini kiinteytyi. Ravissa oli helppoa vetää, vaikka ensin vähän pelästyin, kun yksi remmin pää läpsyi mahaani vasten. Mentiin nyt vain puolisen tuntia näin alkuun, mutta kyllä mulle silti hiki tuli.
Ohjasajoakin ollaan treenailtu, ja kivahan se on aina kun hommiin pääsee, tällainen monitaituri kun olen. Kerran käytiin ohjasajohommissa meidän ponien entisellä laitumella, joka oli meidän jäljiltä aika tasainen. Se oli mulle kuulemma samalla keskittymisharjoitus, koska sieltä näkyivät kaverit, joita tietenkin koetin ensin kuikuilla, mutta sitten en enää ehtinytkään, kun ihminen laittoi mut hommiin. Käytiin sitten vielä vähän toisella pellolla, jossa sain ravailla korkeammassa ruohossa, ja kakkasinkin hienosti vauhdissa kun ihminen ei antanut lupaa pysähtyä.
Isot kaverit katselivat ojan toiselta puolelta ihan monttu auki, taisivat vaan olla kateellisia, kun menin niin hienosti!

Skruvi: Vielä kerran uudelle laitumelle

Tänään päästiin vielä kerran tänä vuonna muuttamaan uudelle laitumelle. Tuija-ihminen ja Heidi-ihminen olivat kuulemma tehneet aamulla ensin poneille uuden laitumen ja siirtäneet ne siihen. Jossain vaiheessa tähystin meidän laitumen nurkalta ja näin, kun ihmiset keräilivät jotain vanhoja aitatolppia ja lankoja, ja näyttivät niin ahkerilta että.
Oltiin jo iltapäivän puolella, kun ne tulivat metsän läpi meidän laitumen luo ja alkoivat viritellä jotain lankoja puihin, ja höpisivät jostain kujasta. Vähäksi aikaa ne katosivat taas metsän siimekseen lankoineen ja kujajuttuineen, mutta eipä aikaakaan, kun Tuija-ihminen tuli, laittoi meille kaikille riimut päähän, ja sitten se teki sen, mistä me ollaan aina haaveiltu, se avasi meille portin ja me saatiin kirmata vapauteen! Juostiin hännät putkella kuin villihevoset ainakin, vaikka ei ihan vapauteen sitten päästykään, vaan jouduttiin nelistämään niiden valkoisten lankojen välissä tallin suuntaan. Me pojat mentiin edellä, ja kun päästiin metsästä ulos, niin siellä olikin Heidi-ihminen vastassa ja viittoili, että tuonnepäin, olkaa hyvät. Ne olivat tehneet meille väliaikaisen pikkulaitumen, mutta hyvä sekin oli, koska siellä oli uutta ruohoa.
Sitten ne rakentelivat uuden laitumen aitaa, me aina välillä kokoonnuttiin aidan taakse riviin seurailemaan, että tuleeko siitä valmista, mutta ei se kauaa jaksanut kiinnostaa, koska syödäkin piti. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun taas portit aukesivat ja pääsimme siirtymään hallitusti isommille ruohoapajille. Nyt ei enää niin huvittanut juostakaan, vaikka vähän tietenkin täytyi. Huomenna on kuulemma luvassa jo heinääkin aamupalaksi.

Leo: Ohjasajokurssilla

Käytiin vähän aikaa sitten ihmisen kanssa ohjasajokurssilla, paikka oli Tallbon ponitalli Siuntiossa. Sain nukkua tallissa Kyran seurassa edellisen yön, jotta jaksaisin sitten matkustaa. Meikäpoikahan on mutkaton matkamies, joten matka meni hyvin, vaikka navigaattorin täti kuulemma huijasi ihmisen ajamaan loppumatkasta yhtä pientä hiekkatietä, joka oli aika kuoppainen. Mutta ei mulla ollut kopissa hätää, ihminen ajoi siinä niin hiljaa, että heinien syöminen ei häiriintynyt yhtään.
Perillä mua odotti aika lauma uusia kavereita, joita kohteliaana heti moikkasin kuuluvasti. Oli muutamia aika vetävän näköisiä tammoja ja osalla oli varsakin. Viereisellä laitumella patsasteli yksi tyyppi, joka oli melkeinpä miehekkäämmän näköinen kuin meikäruuna, ja se hirnui olevansa oikea jalostusori Ruotsista. Erotuin kyllä hyvin porukasta, koska ne kaikki muut olivat mustia!

Mulle oli varattu karsinapaikka tallista, jossa sain vielä pari uutta kaveria. Ami ja Santeri olivat myös tulossa kurssille, ja nekin olivat mustia. Ihminen oli ottanut mulle omat eväät mukaan, muttei niitä tarvinnut ottaa esiin, koska karsinassa oli mulle heinää valmiina ja yletyin santsaamaankin suoraan paalista. Hyvä tarjoilu, sanoisin. Yksi paali tosin heittäytyi itse mun karsinaan, ja meinasin saada sydärin. Amin omistaja onneksi tuli pelastamaan mut ja otti sen poninsyöjäpaalin pois.
Meidän vuoro oli viimeisenä, ja olin aika tohkeissani kun vihdoin päästiin hommiin. Ensin piti huudella rinta rottingilla kaikille, että varmasti huomaisivat, kuka tuli. Saila-niminen ihminen hiippaili meidän vieressä ympäri kenttää ja antoi mun ihmiselle ohjeita. Mähän kyllä osaankin, joten en mitään ohjeita tarvitse. Saila ohjasajoi mua itsekin, että tutustutaan, ja sitten hän haki omat pitemmät ohjansa ja juoksutti mua kahdella ohjalla. Mulla kun oli intoa enemmän kuin pienessä kylässä, niin sain vähän päästellä ensin. Tuija-ihminen pääsi myös harjoittelemaan kahdella ohjalla juoksutusta, ja lopuksi vielä mentiin ohjasajoa omilla ohjilla. Olin saanut jo päästellä enimmät höyryt, joten maltoin taas mennä rauhallisemmin, ihan kuin kotona.
Saila-ihminen tietenkin tykkäsi meikäläisestä ja sanoi, että musta tulee varmaan hyvä valjakkoponi, kun liikun niin hyvin ja reippaasti eteen. No tietysti liikun, mitä sitä turhia hidastelemaan.
Pääsin sitten vielä hyvin ansaituille heinille ja vesihuikalle talliin, ihmiset menivät kuulemma juomaan kahvia ja puhumaan meistä poneista. Puhuivatkin aika kauan, mutta kyllä ne sitten meidätkin muistivat ja Tuija-ihminen talutti mut oman tutun trailerin kyytiin ja kotimatka alkoi. Kotona pääsin suoraan laitumelle kertomaan kavereille kaiken reissustani.

Skruvi: Laidunelämää uudella laitumella

Me isot hevoset olemme päässeet uudelle laitumelle metsän taakse, joten nyt on taas tarjolla ihan uutta syötävää. Paarmat ja kärpäset ynnä muut pörriäiset taitavat valitettavasti olla niitä samoja ja löytäneet uudellekin laitumelle, vaikka me kyllä toivoimme, etteivät ne huomaisi, minne muutettiin. Meille on nytkin aidattu laitumen perältä kiva metsikkö, jonne mielellämme menemme koko porukalla päivänokosille ja helteeltä suojaan. Ihmisetkin saavat mainiosti liikuntaa, kun joutuvat tulemaan metsikköön saakka meitä katsomaan.
Tuija-ihminen oli ostanut minulle kesähatun, jotteivät kaikki ötökät menisi silmiini. Minähän en voi käyttää laitumella mitään riimuun kiinnitettävää kärpäshapsua, koska täydellisyyksiin hiotun piehtarointitekniikkani ansiosta riimut eivät pysy päässäni. Mukavahan hattua oli pitää, niin kauan kuin pystyi, mutta välillä joudun olemaan ilman, koska sen reunat hiertävät helposti naamaani. Väinöllä on samanlainen, mutta se taitaa olla vähän paksunahkaisempi kaveri, koska ei saa hiertymiä niinkuin minä. Nyt Tuija-ihminen on käynyt joka päivä laittamassa hiertymiini Aloevera-geeliä, joka parantaa ne hyvin.
Tallissa on kuulemma tehty kovasti muutoksia, ja minun vanhasta karsinastani on tehty uusi rehuhuone! Olen kuulkaas aika ylpeä tästä, eihän sitä joka ruunan karsinasta rehuhuonetta tehdä!
Tässä vielä kuva minusta kesähattu päässä.

Leo: Huh hellettä ja hirviä

Kylläpä on ilmoja pidellyt, ja ollut niin kuumaa, että huh huh. Mulla on vieläkin vähän talvikarvaa mahan alla, kun ei kai hyvästä turkista kannata ennen aikojaan luopua. Se sitäpaitsi suojaa pahimmilta paarmahyökkäyksiltä. Ihminen sanoi, että silläkin on vielä talviturkki heittämättä tältä kesältä, joten ei se varmaan haittaa jos mullakin sitä vähän on.
Meillä poneilla kävi yhtenä aamuyönä hirvi kylässä laitumella, se katkoi pari aidantolppaakin ja sai aikaan sen, että me jouduttiin karkaamaan tien toiselle puolelle syömään. Oltais me maisteltu vapauden huumaa kauemminkin, mutta valkoisessa talossa asuvat ihmiset oli soittaneet Heidi-ihmiselle, joka tuli rapistellen kivennäisvatia, ja niin me seurattiin sitä jonossa takaisin aitojen sisään. Myöhemmin samana päivänä Heidi-ihminen ja Tuija-ihminen tekivät meille uuden laitumen sinne tien toiselle puolelle ja päästiin sinne jatkamaan syömistä.
Ollaan oltu Kyran kanssa aina välillä yötä sisällä, ihmiset kun haluavat, ettei meidän vyötäröt kasva liikaa. Nyt kun on näin kuuma, ollaankin oltu aina yöt ulkona kun on viileämpää, ja välillä ollaan menty päivällä sisälle muutamaksi tunniksi vilvoittelemaan. Mikäs siellä on ollessa, kun paarmatkaan ei osaa tulla sinne perässä.
Musta on kuulkaa tullut jo aika karski jätkä, olen alkanut ihan tykkäämään siitä, kun ihminen harjaa jollain karkealla harjalla! Ne paarman pirulaiset puree meikäläistä niin ahkerasti, että kutittaa joka paikasta, ja harjaaminen saa turvan menemään ihan tötterölle!

Skruvi: Laidunelämää

Pahoittelen omasta puolestani, että kuulumistemme kirjoittelussa on ollut taukoa. Ollaanhan me Leon kanssa koetettu vihjailla, että haluamme ihmisen kirjoittavan edesottamuksistamme, mutta se kun on välillä niiiiiin laiska...
Kaikenlaista on kyllä meidän elämässämme tapahtunut, tärkeimpänä kaikesta se, että olemme päässeet viettämään laidunelämää! Mikäs sen hienompaa, kun saa viettää yöt ja päivät oikeaa hevosenelämää kavereiden kanssa, syöden ja nokosia ottaen, mikä vain milloinkin parhaalta tuntuu. Minä olen ehtinyt kokea jo pienen kesäromanssinkin tuon Fridan kanssa. Yhdessä vaiheessa se vain alkoi tuoksua niin hurjan hyvälle, että minä poika en enää muistanutkaan olevani ruuna. Bestikseni Brage kävi siinä vieressä haavi auki ihmettelemässä, että mitä me oikein touhutaan. Se on kyllä selvästi ihan aito eunukki, kun ei tajunnut.
Olen saanut kuukauden päivät viettää ihan lepolomaa, mutta ihminen on alkanut vihjailemaan, että kohta joudun taas hommiin. Se on kuulemma ostanut ihan uudet ratsastuskengätkin, kuulostaa kyllä aika pahalta... Tänään se haki minut talliin, harjaili ja suihki ötökkäkarkoitetta, ja sitten käytiin kävelemässä pieni lenkki Kyra-ponin kanssa, joka kantoi Riina-ihmistä, mukana kävelivät Reetta-ihminen ja Kerttu-koira.
Pienen lenkkimme jälkeen ihminen kasteli minut sienellä ja vei takaisin laitumelle, joten pääsin heti piehtaroimaan itselleni kunnon ötökkäsuojan.
Laitan tuohon kuvan minusta, Väinöstä ja Bragesta ekana laidunpäivänä.

Leo: Vaihtokauppoja

Mä olen tehnyt diilin luontoäidin kanssa, nyt laidunaikaa odotellessa syön joka päivä vähän vihreää ruohoa ja annan vaihdossa karvoja. Niitä irtoaa nyt niin paljon, että jään kaupassa varmaan häviöllekin, mutta en olekaan mikään bisnesponi. Jotkut linnut kuulemma keräävät niitä ja rakentavat poikasilleen pehmeän pesän.

Mulla kävi tuossa viikko sitten pari tyttöä ratsastamassakin, mutta se ei nyt ollutkaan yhtään kivaa, niinkuin silloin Jossun kanssa aina oli. Ihminen on koettanut pohtia, miksi ei, mutta ihmiset nyt ovat vähän sellaisia, etteivät aina tajua. Toivottavasti se nyt pian hoksaa, mikä mulla on, kun en osaa sitä ihmisen kielellä sanoakaan. Saattaapa tosin kuulemma olla, että saan jossain vaiheessa uuden satulan. Ovathan jalot muotoni kyllä muuttuneetkin näiden parin vuoden aikana, joten uusi satula saattaisi hyvinkin olla siisti juttu.
Mulla menee muuten kyllä ihan hyvin, kärrynveto- ja ohjasajohommat ovat mieleisiä kuten ennenkin, ja teen aina niinkuin ihminen käskee. Käytiin muutama päivä sitten ihmisen kanssa oikein pitkällä kärrylenkillä, niin että mulla oli ihan hiki kun tultiin takaisin. Yhdellä peltotiellä oli isoja kiviä, ja mentiin siinä vähän kiemurrellen, kun koetin itse fiksuna poikana hakea kivettömiä kohtia, missä mennä. Tuija-ihminen ja Heidi-ihminen ovat kuulemma suunnitelleet, että kesällä mennään porukalla kärryilemään, niin että Geri tai Aada tulee myös mukaan. Siitä tulee varmaan hauskaa! Toivotaan, että tytöt pysyvät mukana vauhdissani!

Skruvi: Kesään valmistautumista

Onpas taas vierähtänyt paljon aikaa siitä, kun Tuija-ihminen sai viimeksi kirjoitettua meidän kuulumisia. Kyllähän minä vahingossa yhtenä päivänä tallasin hokkikengällä sen jalalle (sori..) mutta eikös ne ihmiset sentään sormilla kirjoita, joten ei sekään ole mikään tekosyy.
Tässä ollaan nyt kovasti koetettu valmistautua tulevaan kesään ja laidunkauteen. Minä sain vähän aikaa sitten ekana tallin hevosista kesäkengät jalkaani, ja vihreää ruohoakin olen päässyt vähän maistelemaan. Ihmistä joskus laiskottaa, eikä se viitsi aina seistä narun päässä kun syön, niinpä se päästää minut kentälle, jonka laidoilla kasvaa vihreää. Mikäs siinä, pääasia että saa herkutella tuoreella ruoholla taas pitkästä aikaa! Yleensä käyn kentällä ollessani piehtaroimassakin, minä kun olen aika kova poika piehtaroimaan, mutta meidän tarha on tällä hetkellä vähän liian märkä siihen.

Muutakin kesävalmistelua on tehty, sain nimittäin tällä viikolla ensimmäisen Coopersect-käsittelyn. Minua on jo monena kesänä ötökänpuremat kovasti vaivanneet, niin että olen hangannut varsinkin päähäni ja harjani tyveen rikkinäisiä kohtia. Aikaisempina kesinä ihminen rasvaili minua sellaisella kutinaa ihanasti lievittävällä salvalla, ja silloin se riittikin. Toissa kesänä vaivani alkoivat paheta, ja siitä ihminen päätteli, että minulla on varmaankin puhjennut kesäihottuma, vaiva, joka monia rotutovereitani kiusaa kesäisin. Viime keväänä eläinlääkäri keksi ehdottaa, että kokeillaan tätä Coopersect-nimistä ainetta, ja siitä sitten sainkin avun. Ihminen laittoi sitä muutaman viikon välein truuttaamalla lääkeruiskun avulla raidan molemmin puolin säkääni. Ötökät pyörivät kyllä ympärilläni, mutta eivätpä vain uskaltaneet purra minua, eivät edes intiimejä paikkojani, missä ei karvaakaan kasva suojana. Ihminen oli kaiken varalta ostanut minulle ihottumaloimenkin, mutta sitä ei minun tarvinnut koko kesänä päälleni laittaa.
Tuossapa on pari kuvaa, joista huomaa eron, kun katsoo harjani kuntoa. Ensimmäinen kuva on otettu toissa kesänä, jolloin vielä kärsin ötökkävaivoistani, ja toinen kuva sitten viime kesänä, kun Coopersect oli käytössä.

Leo: Uljas kärryponi

Pääsinpä tänään pitkästä aikaa kärryjenvetohommiin! Nyt on kenttä sula ja tiet samoin, joten meitsikin pysyy pystyssä vaikkei hokkeja olekaan. Kyran ihminen Reetta tuli myös tallille ja piti musta kiinni että pysyisin paikallani kun kärryt kiinnitetään, niin ettei Tuija-ihmisen tarvi sanoa rumia sanoja. Kyllähän mä siinä osaisin jo seistä liikkumatta, mutta ärsyttää välillä niin, kun ihminen nyppii mun pitkiä kylkikarvojani samalla kun kiertää aisaremmejä. Yrittäkääpä ite seistä hiljaa. Muutenkin inhoan kaikenlaista nyppimistä ja liian karkeita harjoja. Ihminen sanoo mua joskus Leo-neidiksi, mutta kyllähän mua harjata saa kunhan ei käytä ainakaan sitä kamalaa rautasukaa, jolla raastamisesta Skruvi-isoveli kuulemma ihan nauttii. Kumma tyyppi, onneksi ei olla oikeesti sukua.

Pääsin sitten lopulta hommiin, ensin mentiin muutama kierros kentällä, joka oli aika muhkurainen ja pompottelu kuulemma kävi vähän kipeää ihmisen peppuun kun juoksin. Sitten lähdettiin tielle kopsuttelemaan pieni lenkki Reetta-ihmisen ja Kerttu-koiran kanssa. Se Kerttu on vielä muakin pienempi ja olis selvästikin halunnut olla mun kaveri, vaikka ensin katsoikin vähän pitkään mua ja mun kärryjä. Kyllähän mulle kelpaa pienemmätkin kaverit, mutta nyt lenkkeiltiin varmuuden vuoksi eri puolilla tietä. Otettiin ihmisen kanssa pieni ravipyrähdys yhtä mäkeä ylös, ja Reetta-ihminen sanoi että mä näytin oikein uljaalta! Sehän taitaakin olla aika fiksu ihmiseksi, kun ymmärtää tällaisen ponikomeuden päälle!

Skruvi: Aprillia!

Sainpas ylipuhuttua Tuija-ihmisen taas pitkästä aikaa kirjoittamaan tänne, että mitä meille kuuluu.
Käytiin tänään pienellä maastolenkillä, ihmisellä oli kuulemma ollut aikainen herätys ja rankka työpäivä, ja se halusi lähteä maastoon rentoutumaan minun kanssani. Eipä siinä mitään, mielellänihän minä aina sinne lähden. Varsinkin tähän aikaan vuodesta on hienoa, kun saan aina mahtavan talvikarvanirrotusharjauksen ennen ja jälkeen lenkin. Voitte muuten uskoa, että minusta sitä irtoaa, ja kauan! Pudotan viimeiset talvikarvani rippeet yleensä vasta juhannuksen tienoilla. Pitäähän sitä nyt olla varuillaan, jos vaikka takatalvi yllättää.

Metsätiellä oli yksi kaivinkone hommissa, ja koska on aprillipäivä, niin koetin huijata ihmistä uskottelemalla, etten ihan noin vain rohkene mennä sen ohi. Ei se mennyt halpaan, vaan kuului sanovan selästäni ihmisten kielellä, että "Menes nyt vaan, et sää ennenkään ole tuollaisia pelännyt". No en niin, kaivinkoneethan ovat äijien juttuja ja minähän olen äijien äijä jos kuka. Kerran mentiin ex-tyttöystäväni Sagan kanssa melkein käynnissä olevan kaivurin kauhan alta, eikä pelottanut pätkääkään.
Tuija-ihminen on muutenkin vähän vaikea juksattava, se kun tuntee minut jo niin hyvin näiden yhteisten vuosien jälkeen, ja tietää etten minä pelkää paljon mitään.

Aprillipäivänä muuten kun sanotaan, että "Aprillia, syö silliä", niin luulenpa että sen täytyy olla syntymämaassani Islannissa keksitty hokema. Katsokaas, islantilaisihmiset ovat kovia poikia ja tyttöjä kalastamaan, ja siellä tarjoillaan joskus silliä meille hevosillekin! Aivan totta, tosin omista Islannin vuosistani on jo niin kauan, etten muista ihan tarkkaan, söinkö itse koskaan silliä, mutta monet rotutovereistani sielläpäin syövät sitä kuulemma mielellään.

Leo: Ratsuilua

Sainpas kivan yllätyksen tässä yhtenä päivänä, kun Jossu tuli pitkästä aikaa mua katsomaan! Sillä oli kuulemma ollut mua ikävä, ja kyllä mullakin vähän sitä vaikken karskina jätkänä sellaista helpolla tunnusta.
Sain varusteet päälleni ja mentiin kentälle. Maltoin seistä hienosti paikallani kun Jossu kipusi kyytiin, mutta sitten en olis enää malttanutkaan yhtään mitään. Jalkoja ei vaan meinannut millään olla tarpeeksi kun olisin halunnut kipittää aina vaan kovempaa! Ravini tahtia olisi moni ompelukone kadehtinut! Tuija-ihminen sanoi, että painelin alkuun ihan hullun kiilto silmissä, mutta minkäs teet kun on kivaa. Kyllä ne suurimmat höyryt siinä haihtuivat ja maltoin jo keskittyäkin, ja kuunnella että mitähän se tyttö siellä selässä mahtais haluta että teen. Kyllä tuli hiki, mutta oli hauskaakin. Käytiin vielä kävelemässä maastossa pieni lenkki, mikä rentoutti mukavasti, sitten pääsin loimen alle iltaruokaa odottelemaan.
En ole päässyt paljoakaan vetämään ihmistä kärryissä ihan viime aikoina, kun tiet ovat kuulemma niin liukkaita etten pysy kengättömillä kavioillani pystyssä siellä. Kentällä taas on niin paljon lunta, ettei oikein valjakkoajoharjoituksiakaan päästä tekemään, mutta kevät on kuulkaa tulossa, joten pian varmaan pääsen kärrynvetohommiin taas. Ei mulla silti tylsää ole ollut, kavereiden kanssa touhutaan tarhassa kaikenlaista päivät pitkät, välillä riehutaankin. Ihminen laittaa mulle välillä ajovarusteet päälle ja ohjasajaa mua kentällä ilman kärryjä. Sekin on aika kivaa, ja olen siinäkin jo melko taitava vaikka itse sanonkin. Ette muuten usko, mutta osaan jo ravata hitaasti! Ihminen on välillä höpissyt mulle jostain ohjasajokisoista... ei noista ihmisten jutuista aina saa selvää.

Skruvi: Synttärilenkki

Tänään on meidän Tuija-ihmisen synttärit, ja käytiin mukavalla lenkillä sen kunniaksi. Minä en voi sitä vanhaksi sanoa, koska jos minun ikäni muutettaisiin ihmisen vuosiksi, niin olisin kuulemma jo vanhempi. Enhän minäkään vielä mikään vanha ole! Vuosi vuodelta vain nuorenen!
Kyran Reetta-ihmisellä on kuulemma myös tänään synttärit, muttei kumpikaan muistanut tuoda meille kakkua. Tai, kyllä meille olis riittänyt ihan vaan iso kasa porkkanoitakin. Ei me olla niin kranttuja.

Muutama päivä sitten minulle tuli taas hieroja kotiin. Aamusta saakka satoi räntää, käytiin siinä Väinön kanssa pienellä lenkilläkin kastumassa lisää, joten lenkin jälkeen olin kuin uitettu hevonen. Ihminen sanoi, että minut pitää saada kuivaksi ennen hierojan tuloa, ja mitä se sitten menikään tekemään? Lukitsi minut karsinaan ja sanoi, että saan syödä päiväheinät sisällä. Ai miten niin SAAN? Eihän ne nyt sisällä miltään maistu, hyvänen aika. Kyllä päiväheinien kanssa kuuluu saada palanpainikkeeksi raikasta ilmaa. Iltaheinät on sitten ihan asia erikseen. Ihminen väitti, että se on ihan sitä samaa heinää, mitä muutenkin syön, mutta kyllä minä tiedän paremmin, kun ei maistu niin ei maistu.
Tulihan se hierojakin sitten, ja mukavahan sen käsittelyssä aina on olla. Sen verran suivaantunut kuitenkin olin päivärytmini sekoittamisesta, etten halunnut seistä ihan koko aikaa paikoillani, ja löin välillä nyrkkiäkin pöytään - tai siis paukutin lattiaa etukaviolla näyttääkseni miten paljon otti päähän. Hieroja-Terhikin sanoi, että minultahan löytyy näköjään myös temperamenttia. Tietysti löytyy, enhän minä mikään nössöpoika ole.

Leo: Lumileikkejä uudessa tarhassa

Enpä olekaan vielä ehtinyt kertoa, että meillä poneilla on nyt ihkauusi tarha. Monien vaiheiden jälkeen kävi niin, että meidän vanha tarha ei enää ollut kovin poninkestävä, mikä tarkoittaa sitä, että olisimme kohta voineet onnistua karkaamaan. Siitä olis voinut tulla kivaa, mutta nuo ihmiset on joskus niin tylsiä, etteivät anna tehdä mitään jännää. Väittivät vielä, että on jotenkin muka meidän vika, että tarhasta tuli vähemmän poninkestävä. Häh? Eihän me nypitty sitä aitalankaa kuin ihan vähän vaan.
No, asiat menivät meidän kannalta sikäli ihan hyvin, että nyt meillä onkin isompi tarha, ja tallista on lyhyempi matka ulos aamuheiniä syömään! Meidän uusi tarha on ollut koko talven ihan tyhjillään, joten kun me mentiin sinne ekaa kertaa, lunta oli meidän shettisten mahaan asti ja hännät tuli perässä hangen päällä. Parin ekan tarhapäivän jälkeen mahakarvat oli täynnä lumikokkareita. Nyt me ollaan jo tallattu osa tarhasta tasaiseksi, mutta kyllä siellä vielä syvääkin lunta on. Siihen me ollaan tehty polku.
Tänään kaikki kaverit lähtivät hommiin, ja mut jätettiin ihan yksin tarhaan. Olinhan mä viime kesänäkin yksin laitumella joskus, kun kaverit oli hommissa, mutta olihan se hei ihan eri asia, kun oli syömistä. Nyt mulla oli totta puhuen vähän tylsää yksin. Sitten näin, kun Tuija-ihminen tuli kävelyltä Skruvi-isoveljen, Marja-ihmisen ja Väinön kanssa, ja varoiksi hirnahdin, ettei se vaan unohda hakea mua sisälle.
Meidän ihminen otti pari päivää sitten kuviakin meistä uudessa tarhassa, tuossa on kuva, jossa ei tarha kylläkään näy kovin hyvin, mutta mä näytän siinä aika komealta, vai mitä? Ja kun joku kuitenkin kysyy, niin joo, kyllä mä näen ihan hyvin tukkani alta.

Skruvi: Maastoseuramies n:o 1

Kuten kaikki huomaavat, niin tuo meidän Tuija-ihminen on mahdottoman laiska kirjoittaja. Me Leon kanssa aina kerrotaan sille, mitä me halutaan että se kirjoittaa, mutta ei se aina tottele. Nyt sillä on kyllä ollut hyvä syy, täällä on ollut niin kylmä että sillä on ollut sormet ihan jäässä varmaan yötä päivää. Mullakin on ollut jo kahtena päivänä loimi päällä ulkona, vaikken normaalisti sellaista päälleni laita. Eilen ja tänään oli niin kova tuuli ja pakkanen, että mukavahan se oli kun ei tarvinnut jäätyä luita myöten.
Minä olen taas harrastanut noiden keltaisten kaverieni viemistä maastoretkille. Väinöstä onkin tullut jo aika hieno maastomies, melkein jopa maastoherrasmies kuten minä. Se alkaa jo luottaa siihen, että kotiinkin vielä pääsee, eikä tarvi hoppuilla. Onhan se kylläkin blondi, joten jos vaikka pitää katsella jotain rakennusta tien varressa, niin ei se meinaa muistaa kävellä samalla, tai sitten se kompastuu omiin jalkoihinsa.
Fridankin vein viime viikonloppuna lenkille, ja se kyyditsi selässään erästä Jenni-ihmistä. Sitä ihmistä jännitti kovasti, kun sillä oli kuulemma ikäviä kokemuksia yhdestä meidän lajitoverista. Sille hevoselle ei varmaan ollut kukaan näyttänyt mallia miten maastossa käyttäydytään, eikä kertonut, ettei hevosten kuulu järjestää ihmisiä sairaalaan. Frida sentään osaa käyttäytyä maastossa, eikä nytkään ollut millänsäkään vaikka kyytiläisen hampaat vähän kalisivat. Frida fiksuna tammana otti minusta mallia, ja kun en hötkyillyt, niin ei sekään viitsinyt. Kyllä me fiksut hevoset ollaan huomattu, ettei tule ollenkaan niin hiki kun menee ihan rauhallisesti vaan.

Leo: Juoksee tammojen kanssa

Juostiin tänään Kyran kanssa kentällä, paineltiin menemään niin että hännät hulmusivat, mentiin kierros toisensa perään eikä yhtään edes huipannut päästä. Mä juoksin edellä, ja hyvin se Kyra pysyi mukana. Kerran sillä meni yhdessä kulmassa käännös vähän pitkäksi ja se joutui ison lumivallin ja aidan väliin. Sitten se joutui leikkimään esteponia ja loikkaamaan takaisin sinne missä mäkin olin.
Mun ja Skruvi-isoveljen ihminen oli käynyt jossain shoppailemassa ja oli ostanut mulle uuden liilan riimun, oli kuulemma pakko ostaa kun halvalla sai. Se sovitti sitä mun päähän, mutta mulla kun on aika miehekkään mallinen pää, niin se oli vähän liian tiukka. Siitä tulee sitten leikkikaverini Gerin riimu. Tuossa riimussa on solki turvan päällä, kivaa, saan sitten siitä remmin päästä hyvän otteen kun Gerin kanssa tarhassa leikitään. Geri on aika hyvä jätkä, vaikka tyttö onkin, se ei ole mikään hienohelma vaan jaksaa riehua mun kanssa. Pitäisköhän meidänkin alkaa zumbaamaan, kun se on kuulemma nyt muotia.
Ihminen muuten otti tänään mittanauhan esiin ja laittoi ylös strategiset mittani. Se otti samat mitat myös Skruvi-isoveljestä, sanoi haluavansa laskea mitä me painetaan.

Skruvi: Hierojalla

Olipa mukava päivä, ihmiseni oli tilannut minulle hierojan kotiin! Viimeksi kun kengitettiin, oli minun taas pakko sanoa kengittäjälle, että "ai, älä väännä jalkaa niin kovin". Siitä ihminen päätteli, että joku lihas on taas jumissa.
Sen pitikin laittaa vauhtia tallitöppösiin kun se tuli tallille, oli nimittäin satanut koko päivän lunta ja me oltiin kaikki ihan märkiä. Minut täytyi saada loimen alle kuivumaan ja muutkin piti kaikki ehtiä ottaa sisälle ennen kuin se hierojatäti tulisi, koska se hieroi minua ihan iltaruokiin asti.
Kuivattelin villaloimeni alla reilut puoli tuntia, ja sitten se Terhi-hieroja tuli. Ai että hieronta tuntuikin taas hyvältä, piti ihan turpaakin tärisyttää välillä kun löytyi oikein hyvä kohta. Oli minulla toisen lavan seudulla pieni lihasjumi, mutta ei ollenkaan niin paha kuin viimeksi. Silloin teki mieli ihan näykkäistä, kun ekalla hierontakerralla sattui niin, mutta enhän minä herrasmiehenä tee sellaista...
Kylläpä sitten kelpasikin rennoin lihaksin alkaa odottelemaan iltapalaa. Meidän ihminen oli luvannut Heidi-ihmiselle tarjoilla meidän iltaruoat. Muutamat kaverit alkoivat tapansa mukaan kolistelemaan, naapurikarsinan Frida kuopi lattiaa, mutta minä vain tuijotin hiljaa kaltereiden välistä. Heidi-ihminen alkuaikoina nauroi minua, mutta minäpä olen huomannut, että hypnoottinen tuijotukseni tehoaa, ja heinät aina ennen pitkää tulevat turpani eteen! Mitäs siinä turhaa meteliä pitämään. Heinien jälkeen sain vielä pellavamössöni, jossa olikin tänään bonuksena kaksi isoa porkkanaa!
Leo-pikkuveli sai syödä tänä iltana oman pellavamössönsä heinien päältä, kun ihminen joutui laittamaan sen ruokakuppiin vettä. Se pitkätukkainen ponipoika kun ei millään voi olla kaatamatta vesiämpäriään joten se piti ottaa kokonaan pois. Ihminen jo kerran ruuvasi ämpärin seinään kiinni, mutta Leo on kuulemma onnistunut saamaan ne ruuvitkin seinästä irti, ja ne pitäisi laittaa uudestaan. Pitäisköhän vihjaista ihmiselle, että ostais Leolle vaikka leegoja tai jotain, että saa touhuta niillä eikä tarvi vesiastialla leikkiä. Kuulin Kyran ihmisen sanovan, että varmaan se on joku ruotsalainen tapa, Kyra ja Väinökin kun ovat syntyneet Ruotsissa ja nekin kaatavat vesiämpärinsä.

Leo: Lankahommia

Me kavereiden kanssa ollaan huomattu, että meidän tarhan ylälangassa ei nyt talvella kulje sähkö ollenkaan, ja tänään saatiinkin se poikki. Silloin ei ollut ketään ihmisistä paikalla, ja sovittiin, ettei kyllä kerrota miten se katkesi tai kuka teki mitäkin. Mun ja Skruvi-sedän ihminen sattui ekana tulemaan tallille, ja me seurailtiin, koska se mahtaa huomata. Aika pian se tuli katsomaan mitä mulle kuuluu, sitten se haki tallista uutta lankaa ja teki jonkun virityksen ettei päästä karkuun. Sitten se meni hakemaan Skruvi-sedän ja ne lähtivät yhdessä lenkille.
Olin minäkin tässä yhtenä päivänä Kyran kanssa maastolenkillä, kannoimme molemmat ihmisiä. Se tuttu pieni Nea-tyttö oli minun selässäni, meidän ihminen talutti minua ja tietenkin käyttäydyin koko matkan ihan niinkuin kuuluukin. Ihmiset taas kehuivat ja ylistivät käytöstäni ja hokivat, miten hieno poni olenkaan. Olenhan minä, mutta täytyykö sitä nyt päivänselvästä asiasta joka kerta tehdä tuollainen numero? Tajuanhan nyt toki, miten pienten ihmisten kanssa pitää olla, sitäpaitsi ne ovat kivoja. Isommille ihmisille pitää joskus yrittää ihan vähän kiukutella, mutta pienille olen aina kiltti.
Kerron teille vielä yhden asian, mikä tapahtui muutama päivä sitten. On parempi, että kuulette tämän meikäläiseltä ennenkuin tuo ihminen ehtii kertoa, se nimittäin silloin nauroi mulle ja voisi saada mut kuulostamaan hassulta. Se tuli tarhaan mua moikkaamaan, rapsutteli harjan alta, ja mulle tuli sellainen olo, että nappaanpa sitä vähän toisesta kädestä kiinni hampailla. Niin tein, - ja apua - se käsi lähti irti! Järkyttyneenä lähdin pukkilaukkaa karkuun, enkä huomannut edes irrottaa siitä kädestä vaan se oli mulla vähän aikaa suussa ennenkuin putosi. Siinä vaiheessa sitten huomasin, että ei se käsi ollutkaan, vaan hanska. Ihminen nauroi, mutta olihan se nyt aika törkeätä hämätä pientä ponia tuolla lailla.
Kyran ihminen muuten toi meille tarhaan sinisen jumppapallon, että saatais leikkiä sillä. Kyllä sillä vähän leikittiinkin, mutta yhtenä päivänä se meni rikki ja joutui roskikseen. Me ei kyllä tunnusteta mitään.

Skruvi: Koiria ja koiraihmisiä

Käytiin tänään leppoisalla lenkillä ihmisen kanssa kaksin. Oli taas niin mukava lenkkeilysää, pakkasta ei ollut paljoa, ei tuullut ja aurinkokin koetti kurkkia pilvien raosta. Ei se paljoa päässyt kurkkimaan, sillä vähän luntakin satoi.
Pysähdyimme matkalla hetkeksi katselemaan yhden kiinnostavan metsäpolun alkupäätä, mutta ei nyt tällä kertaa lähdetty sitä tutkimaan, sillä päiväheinäaika lähestyi. Jotkut ihmiset olivat tehneet polulle jalanjälkiä, joten arvelimme, että jonnekin siitä pääsee. Polku näytti seurailevan sähkölinjaa, ja ihminen sanoi katsovansa kartasta, minne siitä saattaisi päästä. Mennään vaikka sitten ensi kerralla tutkimusretkelle.
Paluumatkalla olin vähällä saada uusia kavereita, mutta en sitten saanutkaan. Yhden mutkan takaa ilmestyi näkyviin joku ihminen, jolla oli narun päässä kaksi aika pientä koiraa. Meidät nähdessään se ihminen kääntyi äkkiä takaisinpäin ja veti koirat mukanaan. Pelkäsiköhän se minua? Eihän se toki tunne minua, eikä tiedä, etten minä tee pienille pahaa. Tykkään koirista, ja haistelen niitä mielelläni, sillä ne haisevat hassulle. Olenpa minä kerran hoitanutkin yhtä koiravanhusta hieromalla sitä turvalla selästä. Se taisi tykätä siitä, koska ei lähtenyt pois. No, nyt en saanut tilaisuutta haistella niitä koiria, eivätkä ne minua.

Leo: Talutusponin hommissa

Juostiin tänään Kyran kanssa vähän kentällä alkuverryttelyksi. Mentiin kokojärjestyksessä, eli minä edellä ja Kyra perässä. Pari kertaa se ohitti minut, mutta helposti minä kipaisin taas edelle. Sitten mentiin talliin, ja kyllä ihmetytti, kun ihminen puki mulle satulan, vaikkei sitä Jossuakaan näkynyt missään. Vähän jo hirvitti, että ei kai se vaan itse meinaa.... Laittoi se kyllä sitten juoksutusliinankin suitsiin, joten arvasin, että jotain erilaista ollaan nyt menossa tekemään. Kyran ihmisistä se kaikkein pienin, Nea oli jo vähän harjaillutkin minua, ja kun mentiin kentälle, niin Neahan se kiipesikin selkääni. Ihmiseni talutti minua siitä juoksutusliinasta ja minä näytin, miten hyvin osaankaan käyttäytyä. Kyllähän me hevoset se tajutaan, että oikein pieniä ihmisiä kannettaessa ei hötkyillä. Meikäläisestä on sitäpaitsi tullut jo niin pätevä ratsu, että tajusin heti, mitä pitää tehdä, kun Nea pyysi kääntymään jonnekinpäin tai pysähtymään. Ei sen jalatkaan ylettyneet kylkiini, mutta onneksi olen niin herkkä kaveri, että tunsin kyllä, milloin piti lähteä liikkelle. Menin vähän raviakin, vaikka ihmiseni olikin tylsä eikä antanut juosta kuin vain vähän matkaa. Ja me kun oltais Nean kanssa haluttu mennä täysillä! Sain jälkeenpäin runsaasti kehuja käytöksestäni, eikä syyttä, vaikka itse sanonkin.
Eilen meidän ihminen ja Kyran ihminen siivosivat jäiset kakat meidän tarhasta, siis veivät kaikki! Meillä on edessä kova urakka että saadaan se tarha näyttämään samalta taas!

Skruvi: Väinön kanssa hiihtoladulla

Käytiin eilen taas Väinön kanssa lenkillä, mentiin "torppalenkki" tällä kertaa ja pitkästä aikaa. Käytiin ihmisen kanssa viimeksi siellä silloin, kun ei ollut vielä lunta, joten nyt oli maisema ihan toisenlainen. Jotkut kevyet puut olivat painuneet metsäpolun päälle, ja taas saatiin lunta niskaan ja joka paikkaan. Ihmisen jalkakin jäi kerran yhteen sellaiseen puuhun kiinni, mutta eipä hätää, minä otin vauhtia niin jo päästiin irti!
Traktorin tekemällä metsätiellä oli meitä odottamassa yllätys; suksilatu. Kohteliaita kun ollaan, niin mentiin ladun vieressä, että hiihtäjä pääsis toistekin. Tie kuitenkin kapeni sen verran, että ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä siitä ladusta entinen. Ihmiset miettivät, pitäisikö kirjoittaa raipalla lumeen, että "kyllä me ainakin yritettiin varoa". Eipä se mikään virallinen latu kyllä ollutkaan, joku ihminen oli vain kerran mennyt siitä.

Tänään kannoin ihmistä ilman satulaa! Kyllähän se siellä keikkui jo tässä yhtenä päivänä, mutta tänään se laittoi vielä mulle päähän ihan ihme härpäkkeet, ne ovat kuulemma sidepullit. Onhan ne olleet mulla kokeilukäytössä ennenkin, mutta siitä on kauan. Niissä ei ole kuolaimia ollenkaan, joten ei tarvi sellaisia pitää suussa jos on kovin kylmä. Mikäs siinä, mukavaahan se on, ja minähän kuuntelen kyllä ihmistä vaikka päässä olisi pelkkä riimu.
Ihminen otti sitten vielä tuon kuvankin minusta ne sidepullit päässä.
Oli muuten aika helppoa hommaa tuo tämänpäiväinen, ei tarvinnut kuin käveleskellä ympäri kenttää ja välillä vaihtaa suuntaa! Ei se ihminen vielä pyytänyt ottamaan mitään juoksuaskeleita kun ei se kuulemma sitten pysy kyydissä. Luulee vain... On se kyllä aika rohkea, kun ei se pitänyt edes yhtään harjasta kiinni! Vähän se kyllä huojui siellä mutta kai se joskus oppii. Kyllä kannatti taas olla herrasmies, sain tallissa palkaksi herkkuani, mandariinia.

Leo: Ihmisten kantoa ja vetoa

Käytiin eilen ihmisen kanssa kävelyllä ihastelemassa lumista maisemaa. Mulla oli suitset ja juoksutusliina, kun olen sen verran riski kaveri että kuulemma muuten ihmisen hauis huutaa apua, jos pelkällä riimulla mennään. Tänään sitten ihmisellä taisi olla laiska päivä, koska se ei viitsinyt kävellä itse, vaan minä vedin sitä kärryissä. En vain millään malttaisi odottaa, kun se sitoo ne kärryt minuun kiinni, vaan liikkeelle pitäis päästä ja mieluiten heti. Tälläkin kertaa koetin ottaa varaslähdön niin monta kertaa, että ihmiseltä pääsi ruma sana! Se on niin harvinaista sen suusta, että se taisikin olla mulle jo vihainen.
Olikin oikein mukava lenkki. Menomatkalla hölkkäsin rauhallisesti ja katselin maisemia, mutta kotiinpäin tullessa pistin kaviota toisen eteen jo vauhdikkaammin. Suonissani virtaa raviponien verta, joten perinteet velvoittavat!

Skruvi-setä kertoi tässä yhtenä päivänä käyneensä kantamassa Kyran isompaa ihmistä, Reettaa, maastossa. Meidän ihminen oli kuulemma taluttanut koko matkan. Skruvi-setä oli ihan mielissään reissusta, kun se ihminen siellä selässä oli vain istuskellut rauhassa eikä pyytänyt tekemään mitään turhuuksia, missä olisi voinut vaikka tulla hiki.

Skruvi: Väinön kanssa lenkillä

Käytiin tänään Väinön kanssa lenkillä. Pakkasta oli enää vain -8 astetta, joten oikein mukava ilma oli. Mentiin "umpimettälenkki". Ihmiseni on antanut sille tuon nimen, koska siinä osa matkasta kulkee läpi metsän, jossa ei ole minkäänlaista polkua.
Minä menin edellä, niinkuin yleensäkin, ja metsään tullessa Väinö alkoi taas pitää sitä kummaa puhinaansa takanani. Yrittääköhän se teeskennellä olevansa puhveli, ettei metsän mörköt uskaltais tulla lähelle?
Umpimettälenkki on nimensä veroinen, ainakin nyt oli, kun lumi oli painanut kevyitä puita uuteen asentoon. Ei olla nyt lumen aikaan siellä käytykään, joten ihminen joutui selästäni käsin oikein tähystelemään, että mistä pitikään mennä. Minä kyllä muistin, mistä oltiin ennenkin menty, vaikkei jälkiä näkynytkään, ihan yllätin ihmiseni ja määrätietoisesti marssin metsän läpi oikealle polulle. Ensi kerralla on sitten helpompi löytää reitti, kun minä tein jäljet. Metsässä oli niin paljon lunta, että saatiin Väinön kanssa kahlata oikein kunnolla. Lunta putoili puista meidän päälle, niin että oltiin melkein kimoja kaikki, ihmisetkin.
Kotimatkalla nähtiin uusi kaveri, Väinö kävi sitä nuuhkimassakin, mutta minä vain vilkaisin. Yhden talon pihassa nimittäin oli pieni tyttö, jolla oli musta hevonen. Se oli sitä kummaa rotua, jolla on kepin mallinen vartalo. Tämä kaveri oli kylläkin jättänyt vartalonsa jonnekin.

Tuli ihan hiki lenkillä, ja ihminen olikin reilu ja otti multa varusteet pois jo kentällä niin että sain mennä heti piehtaroimaan. Aah, että teki hyvää. Sillä aikaa se kävi hakemassa riimun tallista, haki minut sisälle ja laittoi loimen päälle. Väinökin pääsi käymään kentällä, mutta ei se tajunnut mennä piehtaroimaan! Sehän kyllä onkin kokovartaloblondi, että pitäähän se ymmärtää.
Mentiin sitten ulkoloimet päällä ulos, ja sopivasti olikin päiväheinien aika.

Skruvi: Muutuin melkein kimoksi

Huh, on ollut niin kovat pakkaset, että ollaan saatu lähinnä keskittyä tarhailuun ja erittäin huurteisilta näyttämiseen. Tänään käytiin ihmiseni kanssa pienellä kävelylenkillä. Ilma alkaa vähän lauhtua, ja siitä syystä oli todella paksu sumu. Tietä kävellessä ei nähty eteen eikä taakse kuin vähän matkaa, eikä peltoaukean takana olevaa metsänreunaa näkynyt ollenkaan.
Mentiin sen verran lyhyt ja rauhaisa lenkki, että ei minulle hiki tullut, mutta hengitykseni huurusti etuosani niin, että edestäpäin katsoen näytin kuulemma ihan kimolta! Silmäripsetkin olivat kaikki yksitellen huurteessa, niin että näytti kuin mulla olisi ollut valkoista ripsiväriä. Eikä sillä ihmisellä tietenkään ollut sitä kameraa mukana.
Ihmiselläni on kuulemma Suuri Tavoite; se aikoo opetella ratsastamaan minulla ilman satulaa. Olenhan minä sitä kantanut ilman satulaa ennenkin, mutta siitä on kuulemma jo niin kauan, että sen pitää taas totutella. Mikäs minun selässäni onkaan totutellessa, kun en minä sieltä ketään pudota. Ainakaan tahallani.

Leo: Pelottava valopää

Eilen oli tapahtumarikas päivä. Aamupäivällä Jossu tuli urheilemaan kanssani. Aluksi hän laittoi ihan tavalliseen tapaan satulan selkääni, ja juoksentelin kentällä häntä kantaen sinne tänne. Kentällä oli paljon lunta, enkä jaksanut juosta ihan täysillä, joten Jossu päätti kokeilla ratsastaa minulla ilman satulaa, että olisi lämpimämpää. Sehän olikin mukavaa, kun ei satulavyökään enää puristanut mahaani. Näytin siis parhaat taitoni ja laukkasinkin niin hienosti, kuin vain osaan, ja olihan minun pieni riemupukkikin pakko tehdä, mutta siis ihan pieni vain.

Illalla vasta olikin jännät paikat. Oli kuulemma sähkökatko, joten talli ja tallinpiha olivat ihan pimeinä. Jossain vaiheessa meidän ponien tarhaa lähestyi aika pelottava hahmo, jonka päästä loisti valo! Se vei mukanaan ensin Gerin ja Kyran, ja tuli pian takaisin, mutta minä poika päätin, että minuahan ei napata noin vain! Se sai Aadan kiinni, ja sitten tajusin, että sehän onkin se sama Heidi-ihminen, joka aina kantaa meille ruokaa, joten sen mukaanhan kannatti toki lähteä. Iltapala tarjoiltiin siis tunnelmavalaistuksessa, mutta onneksi me hevoset löydämme ruokamme pimeässäkin.

Tänään oli jalkojenhoitopäivä. Skruvi-isoveli kengitettiin ja sille laitettiin myös tilsakumit, että pääsee paremmin lenkkeilemään. Minä juoksentelen edelleen paljasvarpain, eli kengittäjä vain vuoli kavioni. Minulla oli kuulemma taas vähän irtoseinämäisyyttä, mutta ei niin paljoa, että olisi syytä huoleen. Seisoin ihan paikoillani vuolemisen ajan, vaikka välillä kengittäjä kutittikin ärsyttävästi mahaani. Muistan, miten joskus jalkahoito jännitti niin, että yritin hyppiä pystyynkin, kun en muuten päässyt pakoon. Nyt ihan hävettää ajatella, miten viitsinkin olla niin lapsellinen!
Skruvilla taitaa taas olla joku ikämiesten lihasjumi lavoissa, kun ei se olisi millään halunnut, että sen etujalkoja taivutetaan sivulle. Ihmisemme sanoi pyytävänsä taas hierojan käymään, kun se kuulemma auttoi viimeksikin.

Skruvi: Parta jäässä talvisäässä

Tänään oli melkein 20 astetta pakkasta, ja olimme Väinön kanssa maastokävelyllä minun ihmiseni Tuijan ja Väinön vuokraihmisen Marjan kanssa. Ihmiset kävelivät myös, koska heillä kuulemma jäätyvät varpaat ratsastaessa näin kylmällä. No, helpommallahan me Väinön kanssa pääsimme, kun ei tarvinnut kantaa ketään, eikä kylmiä kuolaimiakaan tarvinnut ottaa suuhun. Oli kaunis ilma, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään, niinpä pistelimme samantien kävellen puolentoista tunnin lenkin. Käveltiin vanhalle koululle saakka, sinne missä kesällä asui se jännittävän salaperäinen musta tamma. Koetin nytkin hirnua, josko se olisi vastannut, mutta ihminen sanoi, että se on muuttanut talveksi jonnekin muualle.
Matka jatkui koululta metsätien kautta takaisin. Mikäs siellä oli kävellessä, kun tie oli aurattu joten emme saaneet tilsojakaan. Luminen maisema oli kaunis, ja me olisimme Väinön kanssa olleet sitä taustaa vasten kovasti eduksemme, mutta ihmiset eivät olleet ottaneet kameraa mukaan, kun kuulemma sormet jäätyy kuvatessa. Kummaa porukkaa nuo ihmiset, kun aina joku paikka jäätyy.
Tallille palattuamme käväisin kentän lumessa piehtaroimassa, se virkistää mukavasti lenkin jälkeen, ja siten saa myös pörhistettyä karvan jotta tarkenee taas.
Tuija-ihminenkin tarkeni ottaa nyt sen kameransa esiin, ja kuvasi vähän meitä hevosia tarhassa. Tässä kuva minusta naamakarvat huurteessa.