Käytiin tänään Väinön kanssa lenkillä. Pakkasta oli enää vain -8 astetta, joten oikein mukava ilma oli. Mentiin "umpimettälenkki". Ihmiseni on antanut sille tuon nimen, koska siinä osa matkasta kulkee läpi metsän, jossa ei ole minkäänlaista polkua.
Minä menin edellä, niinkuin yleensäkin, ja metsään tullessa Väinö alkoi taas pitää sitä kummaa puhinaansa takanani. Yrittääköhän se teeskennellä olevansa puhveli, ettei metsän mörköt uskaltais tulla lähelle?
Umpimettälenkki on nimensä veroinen, ainakin nyt oli, kun lumi oli painanut kevyitä puita uuteen asentoon. Ei olla nyt lumen aikaan siellä käytykään, joten ihminen joutui selästäni käsin oikein tähystelemään, että mistä pitikään mennä. Minä kyllä muistin, mistä oltiin ennenkin menty, vaikkei jälkiä näkynytkään, ihan yllätin ihmiseni ja määrätietoisesti marssin metsän läpi oikealle polulle. Ensi kerralla on sitten helpompi löytää reitti, kun minä tein jäljet. Metsässä oli niin paljon lunta, että saatiin Väinön kanssa kahlata oikein kunnolla. Lunta putoili puista meidän päälle, niin että oltiin melkein kimoja kaikki, ihmisetkin.
Kotimatkalla nähtiin uusi kaveri, Väinö kävi sitä nuuhkimassakin, mutta minä vain vilkaisin. Yhden talon pihassa nimittäin oli pieni tyttö, jolla oli musta hevonen. Se oli sitä kummaa rotua, jolla on kepin mallinen vartalo. Tämä kaveri oli kylläkin jättänyt vartalonsa jonnekin.
Tuli ihan hiki lenkillä, ja ihminen olikin reilu ja otti multa varusteet pois jo kentällä niin että sain mennä heti piehtaroimaan. Aah, että teki hyvää. Sillä aikaa se kävi hakemassa riimun tallista, haki minut sisälle ja laittoi loimen päälle. Väinökin pääsi käymään kentällä, mutta ei se tajunnut mennä piehtaroimaan! Sehän kyllä onkin kokovartaloblondi, että pitäähän se ymmärtää.
Mentiin sitten ulkoloimet päällä ulos, ja sopivasti olikin päiväheinien aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti