Skruvi: Koiria ja koiraihmisiä

Käytiin tänään leppoisalla lenkillä ihmisen kanssa kaksin. Oli taas niin mukava lenkkeilysää, pakkasta ei ollut paljoa, ei tuullut ja aurinkokin koetti kurkkia pilvien raosta. Ei se paljoa päässyt kurkkimaan, sillä vähän luntakin satoi.
Pysähdyimme matkalla hetkeksi katselemaan yhden kiinnostavan metsäpolun alkupäätä, mutta ei nyt tällä kertaa lähdetty sitä tutkimaan, sillä päiväheinäaika lähestyi. Jotkut ihmiset olivat tehneet polulle jalanjälkiä, joten arvelimme, että jonnekin siitä pääsee. Polku näytti seurailevan sähkölinjaa, ja ihminen sanoi katsovansa kartasta, minne siitä saattaisi päästä. Mennään vaikka sitten ensi kerralla tutkimusretkelle.
Paluumatkalla olin vähällä saada uusia kavereita, mutta en sitten saanutkaan. Yhden mutkan takaa ilmestyi näkyviin joku ihminen, jolla oli narun päässä kaksi aika pientä koiraa. Meidät nähdessään se ihminen kääntyi äkkiä takaisinpäin ja veti koirat mukanaan. Pelkäsiköhän se minua? Eihän se toki tunne minua, eikä tiedä, etten minä tee pienille pahaa. Tykkään koirista, ja haistelen niitä mielelläni, sillä ne haisevat hassulle. Olenpa minä kerran hoitanutkin yhtä koiravanhusta hieromalla sitä turvalla selästä. Se taisi tykätä siitä, koska ei lähtenyt pois. No, nyt en saanut tilaisuutta haistella niitä koiria, eivätkä ne minua.

Leo: Talutusponin hommissa

Juostiin tänään Kyran kanssa vähän kentällä alkuverryttelyksi. Mentiin kokojärjestyksessä, eli minä edellä ja Kyra perässä. Pari kertaa se ohitti minut, mutta helposti minä kipaisin taas edelle. Sitten mentiin talliin, ja kyllä ihmetytti, kun ihminen puki mulle satulan, vaikkei sitä Jossuakaan näkynyt missään. Vähän jo hirvitti, että ei kai se vaan itse meinaa.... Laittoi se kyllä sitten juoksutusliinankin suitsiin, joten arvasin, että jotain erilaista ollaan nyt menossa tekemään. Kyran ihmisistä se kaikkein pienin, Nea oli jo vähän harjaillutkin minua, ja kun mentiin kentälle, niin Neahan se kiipesikin selkääni. Ihmiseni talutti minua siitä juoksutusliinasta ja minä näytin, miten hyvin osaankaan käyttäytyä. Kyllähän me hevoset se tajutaan, että oikein pieniä ihmisiä kannettaessa ei hötkyillä. Meikäläisestä on sitäpaitsi tullut jo niin pätevä ratsu, että tajusin heti, mitä pitää tehdä, kun Nea pyysi kääntymään jonnekinpäin tai pysähtymään. Ei sen jalatkaan ylettyneet kylkiini, mutta onneksi olen niin herkkä kaveri, että tunsin kyllä, milloin piti lähteä liikkelle. Menin vähän raviakin, vaikka ihmiseni olikin tylsä eikä antanut juosta kuin vain vähän matkaa. Ja me kun oltais Nean kanssa haluttu mennä täysillä! Sain jälkeenpäin runsaasti kehuja käytöksestäni, eikä syyttä, vaikka itse sanonkin.
Eilen meidän ihminen ja Kyran ihminen siivosivat jäiset kakat meidän tarhasta, siis veivät kaikki! Meillä on edessä kova urakka että saadaan se tarha näyttämään samalta taas!

Skruvi: Väinön kanssa hiihtoladulla

Käytiin eilen taas Väinön kanssa lenkillä, mentiin "torppalenkki" tällä kertaa ja pitkästä aikaa. Käytiin ihmisen kanssa viimeksi siellä silloin, kun ei ollut vielä lunta, joten nyt oli maisema ihan toisenlainen. Jotkut kevyet puut olivat painuneet metsäpolun päälle, ja taas saatiin lunta niskaan ja joka paikkaan. Ihmisen jalkakin jäi kerran yhteen sellaiseen puuhun kiinni, mutta eipä hätää, minä otin vauhtia niin jo päästiin irti!
Traktorin tekemällä metsätiellä oli meitä odottamassa yllätys; suksilatu. Kohteliaita kun ollaan, niin mentiin ladun vieressä, että hiihtäjä pääsis toistekin. Tie kuitenkin kapeni sen verran, että ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä siitä ladusta entinen. Ihmiset miettivät, pitäisikö kirjoittaa raipalla lumeen, että "kyllä me ainakin yritettiin varoa". Eipä se mikään virallinen latu kyllä ollutkaan, joku ihminen oli vain kerran mennyt siitä.

Tänään kannoin ihmistä ilman satulaa! Kyllähän se siellä keikkui jo tässä yhtenä päivänä, mutta tänään se laittoi vielä mulle päähän ihan ihme härpäkkeet, ne ovat kuulemma sidepullit. Onhan ne olleet mulla kokeilukäytössä ennenkin, mutta siitä on kauan. Niissä ei ole kuolaimia ollenkaan, joten ei tarvi sellaisia pitää suussa jos on kovin kylmä. Mikäs siinä, mukavaahan se on, ja minähän kuuntelen kyllä ihmistä vaikka päässä olisi pelkkä riimu.
Ihminen otti sitten vielä tuon kuvankin minusta ne sidepullit päässä.
Oli muuten aika helppoa hommaa tuo tämänpäiväinen, ei tarvinnut kuin käveleskellä ympäri kenttää ja välillä vaihtaa suuntaa! Ei se ihminen vielä pyytänyt ottamaan mitään juoksuaskeleita kun ei se kuulemma sitten pysy kyydissä. Luulee vain... On se kyllä aika rohkea, kun ei se pitänyt edes yhtään harjasta kiinni! Vähän se kyllä huojui siellä mutta kai se joskus oppii. Kyllä kannatti taas olla herrasmies, sain tallissa palkaksi herkkuani, mandariinia.

Leo: Ihmisten kantoa ja vetoa

Käytiin eilen ihmisen kanssa kävelyllä ihastelemassa lumista maisemaa. Mulla oli suitset ja juoksutusliina, kun olen sen verran riski kaveri että kuulemma muuten ihmisen hauis huutaa apua, jos pelkällä riimulla mennään. Tänään sitten ihmisellä taisi olla laiska päivä, koska se ei viitsinyt kävellä itse, vaan minä vedin sitä kärryissä. En vain millään malttaisi odottaa, kun se sitoo ne kärryt minuun kiinni, vaan liikkeelle pitäis päästä ja mieluiten heti. Tälläkin kertaa koetin ottaa varaslähdön niin monta kertaa, että ihmiseltä pääsi ruma sana! Se on niin harvinaista sen suusta, että se taisikin olla mulle jo vihainen.
Olikin oikein mukava lenkki. Menomatkalla hölkkäsin rauhallisesti ja katselin maisemia, mutta kotiinpäin tullessa pistin kaviota toisen eteen jo vauhdikkaammin. Suonissani virtaa raviponien verta, joten perinteet velvoittavat!

Skruvi-setä kertoi tässä yhtenä päivänä käyneensä kantamassa Kyran isompaa ihmistä, Reettaa, maastossa. Meidän ihminen oli kuulemma taluttanut koko matkan. Skruvi-setä oli ihan mielissään reissusta, kun se ihminen siellä selässä oli vain istuskellut rauhassa eikä pyytänyt tekemään mitään turhuuksia, missä olisi voinut vaikka tulla hiki.

Skruvi: Väinön kanssa lenkillä

Käytiin tänään Väinön kanssa lenkillä. Pakkasta oli enää vain -8 astetta, joten oikein mukava ilma oli. Mentiin "umpimettälenkki". Ihmiseni on antanut sille tuon nimen, koska siinä osa matkasta kulkee läpi metsän, jossa ei ole minkäänlaista polkua.
Minä menin edellä, niinkuin yleensäkin, ja metsään tullessa Väinö alkoi taas pitää sitä kummaa puhinaansa takanani. Yrittääköhän se teeskennellä olevansa puhveli, ettei metsän mörköt uskaltais tulla lähelle?
Umpimettälenkki on nimensä veroinen, ainakin nyt oli, kun lumi oli painanut kevyitä puita uuteen asentoon. Ei olla nyt lumen aikaan siellä käytykään, joten ihminen joutui selästäni käsin oikein tähystelemään, että mistä pitikään mennä. Minä kyllä muistin, mistä oltiin ennenkin menty, vaikkei jälkiä näkynytkään, ihan yllätin ihmiseni ja määrätietoisesti marssin metsän läpi oikealle polulle. Ensi kerralla on sitten helpompi löytää reitti, kun minä tein jäljet. Metsässä oli niin paljon lunta, että saatiin Väinön kanssa kahlata oikein kunnolla. Lunta putoili puista meidän päälle, niin että oltiin melkein kimoja kaikki, ihmisetkin.
Kotimatkalla nähtiin uusi kaveri, Väinö kävi sitä nuuhkimassakin, mutta minä vain vilkaisin. Yhden talon pihassa nimittäin oli pieni tyttö, jolla oli musta hevonen. Se oli sitä kummaa rotua, jolla on kepin mallinen vartalo. Tämä kaveri oli kylläkin jättänyt vartalonsa jonnekin.

Tuli ihan hiki lenkillä, ja ihminen olikin reilu ja otti multa varusteet pois jo kentällä niin että sain mennä heti piehtaroimaan. Aah, että teki hyvää. Sillä aikaa se kävi hakemassa riimun tallista, haki minut sisälle ja laittoi loimen päälle. Väinökin pääsi käymään kentällä, mutta ei se tajunnut mennä piehtaroimaan! Sehän kyllä onkin kokovartaloblondi, että pitäähän se ymmärtää.
Mentiin sitten ulkoloimet päällä ulos, ja sopivasti olikin päiväheinien aika.

Skruvi: Muutuin melkein kimoksi

Huh, on ollut niin kovat pakkaset, että ollaan saatu lähinnä keskittyä tarhailuun ja erittäin huurteisilta näyttämiseen. Tänään käytiin ihmiseni kanssa pienellä kävelylenkillä. Ilma alkaa vähän lauhtua, ja siitä syystä oli todella paksu sumu. Tietä kävellessä ei nähty eteen eikä taakse kuin vähän matkaa, eikä peltoaukean takana olevaa metsänreunaa näkynyt ollenkaan.
Mentiin sen verran lyhyt ja rauhaisa lenkki, että ei minulle hiki tullut, mutta hengitykseni huurusti etuosani niin, että edestäpäin katsoen näytin kuulemma ihan kimolta! Silmäripsetkin olivat kaikki yksitellen huurteessa, niin että näytti kuin mulla olisi ollut valkoista ripsiväriä. Eikä sillä ihmisellä tietenkään ollut sitä kameraa mukana.
Ihmiselläni on kuulemma Suuri Tavoite; se aikoo opetella ratsastamaan minulla ilman satulaa. Olenhan minä sitä kantanut ilman satulaa ennenkin, mutta siitä on kuulemma jo niin kauan, että sen pitää taas totutella. Mikäs minun selässäni onkaan totutellessa, kun en minä sieltä ketään pudota. Ainakaan tahallani.

Leo: Pelottava valopää

Eilen oli tapahtumarikas päivä. Aamupäivällä Jossu tuli urheilemaan kanssani. Aluksi hän laittoi ihan tavalliseen tapaan satulan selkääni, ja juoksentelin kentällä häntä kantaen sinne tänne. Kentällä oli paljon lunta, enkä jaksanut juosta ihan täysillä, joten Jossu päätti kokeilla ratsastaa minulla ilman satulaa, että olisi lämpimämpää. Sehän olikin mukavaa, kun ei satulavyökään enää puristanut mahaani. Näytin siis parhaat taitoni ja laukkasinkin niin hienosti, kuin vain osaan, ja olihan minun pieni riemupukkikin pakko tehdä, mutta siis ihan pieni vain.

Illalla vasta olikin jännät paikat. Oli kuulemma sähkökatko, joten talli ja tallinpiha olivat ihan pimeinä. Jossain vaiheessa meidän ponien tarhaa lähestyi aika pelottava hahmo, jonka päästä loisti valo! Se vei mukanaan ensin Gerin ja Kyran, ja tuli pian takaisin, mutta minä poika päätin, että minuahan ei napata noin vain! Se sai Aadan kiinni, ja sitten tajusin, että sehän onkin se sama Heidi-ihminen, joka aina kantaa meille ruokaa, joten sen mukaanhan kannatti toki lähteä. Iltapala tarjoiltiin siis tunnelmavalaistuksessa, mutta onneksi me hevoset löydämme ruokamme pimeässäkin.

Tänään oli jalkojenhoitopäivä. Skruvi-isoveli kengitettiin ja sille laitettiin myös tilsakumit, että pääsee paremmin lenkkeilemään. Minä juoksentelen edelleen paljasvarpain, eli kengittäjä vain vuoli kavioni. Minulla oli kuulemma taas vähän irtoseinämäisyyttä, mutta ei niin paljoa, että olisi syytä huoleen. Seisoin ihan paikoillani vuolemisen ajan, vaikka välillä kengittäjä kutittikin ärsyttävästi mahaani. Muistan, miten joskus jalkahoito jännitti niin, että yritin hyppiä pystyynkin, kun en muuten päässyt pakoon. Nyt ihan hävettää ajatella, miten viitsinkin olla niin lapsellinen!
Skruvilla taitaa taas olla joku ikämiesten lihasjumi lavoissa, kun ei se olisi millään halunnut, että sen etujalkoja taivutetaan sivulle. Ihmisemme sanoi pyytävänsä taas hierojan käymään, kun se kuulemma auttoi viimeksikin.

Skruvi: Parta jäässä talvisäässä

Tänään oli melkein 20 astetta pakkasta, ja olimme Väinön kanssa maastokävelyllä minun ihmiseni Tuijan ja Väinön vuokraihmisen Marjan kanssa. Ihmiset kävelivät myös, koska heillä kuulemma jäätyvät varpaat ratsastaessa näin kylmällä. No, helpommallahan me Väinön kanssa pääsimme, kun ei tarvinnut kantaa ketään, eikä kylmiä kuolaimiakaan tarvinnut ottaa suuhun. Oli kaunis ilma, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään, niinpä pistelimme samantien kävellen puolentoista tunnin lenkin. Käveltiin vanhalle koululle saakka, sinne missä kesällä asui se jännittävän salaperäinen musta tamma. Koetin nytkin hirnua, josko se olisi vastannut, mutta ihminen sanoi, että se on muuttanut talveksi jonnekin muualle.
Matka jatkui koululta metsätien kautta takaisin. Mikäs siellä oli kävellessä, kun tie oli aurattu joten emme saaneet tilsojakaan. Luminen maisema oli kaunis, ja me olisimme Väinön kanssa olleet sitä taustaa vasten kovasti eduksemme, mutta ihmiset eivät olleet ottaneet kameraa mukaan, kun kuulemma sormet jäätyy kuvatessa. Kummaa porukkaa nuo ihmiset, kun aina joku paikka jäätyy.
Tallille palattuamme käväisin kentän lumessa piehtaroimassa, se virkistää mukavasti lenkin jälkeen, ja siten saa myös pörhistettyä karvan jotta tarkenee taas.
Tuija-ihminenkin tarkeni ottaa nyt sen kameransa esiin, ja kuvasi vähän meitä hevosia tarhassa. Tässä kuva minusta naamakarvat huurteessa.