Käytiin tänään leppoisalla lenkillä ihmisen kanssa kaksin. Oli taas niin mukava lenkkeilysää, pakkasta ei ollut paljoa, ei tuullut ja aurinkokin koetti kurkkia pilvien raosta. Ei se paljoa päässyt kurkkimaan, sillä vähän luntakin satoi.
Pysähdyimme matkalla hetkeksi katselemaan yhden kiinnostavan metsäpolun alkupäätä, mutta ei nyt tällä kertaa lähdetty sitä tutkimaan, sillä päiväheinäaika lähestyi. Jotkut ihmiset olivat tehneet polulle jalanjälkiä, joten arvelimme, että jonnekin siitä pääsee. Polku näytti seurailevan sähkölinjaa, ja ihminen sanoi katsovansa kartasta, minne siitä saattaisi päästä. Mennään vaikka sitten ensi kerralla tutkimusretkelle.
Paluumatkalla olin vähällä saada uusia kavereita, mutta en sitten saanutkaan. Yhden mutkan takaa ilmestyi näkyviin joku ihminen, jolla oli narun päässä kaksi aika pientä koiraa. Meidät nähdessään se ihminen kääntyi äkkiä takaisinpäin ja veti koirat mukanaan. Pelkäsiköhän se minua? Eihän se toki tunne minua, eikä tiedä, etten minä tee pienille pahaa. Tykkään koirista, ja haistelen niitä mielelläni, sillä ne haisevat hassulle. Olenpa minä kerran hoitanutkin yhtä koiravanhusta hieromalla sitä turvalla selästä. Se taisi tykätä siitä, koska ei lähtenyt pois. No, nyt en saanut tilaisuutta haistella niitä koiria, eivätkä ne minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti