Eilen oli tapahtumarikas päivä. Aamupäivällä Jossu tuli urheilemaan kanssani. Aluksi hän laittoi ihan tavalliseen tapaan satulan selkääni, ja juoksentelin kentällä häntä kantaen sinne tänne. Kentällä oli paljon lunta, enkä jaksanut juosta ihan täysillä, joten Jossu päätti kokeilla ratsastaa minulla ilman satulaa, että olisi lämpimämpää. Sehän olikin mukavaa, kun ei satulavyökään enää puristanut mahaani. Näytin siis parhaat taitoni ja laukkasinkin niin hienosti, kuin vain osaan, ja olihan minun pieni riemupukkikin pakko tehdä, mutta siis ihan pieni vain.
Illalla vasta olikin jännät paikat. Oli kuulemma sähkökatko, joten talli ja tallinpiha olivat ihan pimeinä. Jossain vaiheessa meidän ponien tarhaa lähestyi aika pelottava hahmo, jonka päästä loisti valo! Se vei mukanaan ensin Gerin ja Kyran, ja tuli pian takaisin, mutta minä poika päätin, että minuahan ei napata noin vain! Se sai Aadan kiinni, ja sitten tajusin, että sehän onkin se sama Heidi-ihminen, joka aina kantaa meille ruokaa, joten sen mukaanhan kannatti toki lähteä. Iltapala tarjoiltiin siis tunnelmavalaistuksessa, mutta onneksi me hevoset löydämme ruokamme pimeässäkin.
Tänään oli jalkojenhoitopäivä. Skruvi-isoveli kengitettiin ja sille laitettiin myös tilsakumit, että pääsee paremmin lenkkeilemään. Minä juoksentelen edelleen paljasvarpain, eli kengittäjä vain vuoli kavioni. Minulla oli kuulemma taas vähän irtoseinämäisyyttä, mutta ei niin paljoa, että olisi syytä huoleen. Seisoin ihan paikoillani vuolemisen ajan, vaikka välillä kengittäjä kutittikin ärsyttävästi mahaani. Muistan, miten joskus jalkahoito jännitti niin, että yritin hyppiä pystyynkin, kun en muuten päässyt pakoon. Nyt ihan hävettää ajatella, miten viitsinkin olla niin lapsellinen!
Skruvilla taitaa taas olla joku ikämiesten lihasjumi lavoissa, kun ei se olisi millään halunnut, että sen etujalkoja taivutetaan sivulle. Ihmisemme sanoi pyytävänsä taas hierojan käymään, kun se kuulemma auttoi viimeksikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti