Skruvi: Vielä kerran uudelle laitumelle

Tänään päästiin vielä kerran tänä vuonna muuttamaan uudelle laitumelle. Tuija-ihminen ja Heidi-ihminen olivat kuulemma tehneet aamulla ensin poneille uuden laitumen ja siirtäneet ne siihen. Jossain vaiheessa tähystin meidän laitumen nurkalta ja näin, kun ihmiset keräilivät jotain vanhoja aitatolppia ja lankoja, ja näyttivät niin ahkerilta että.
Oltiin jo iltapäivän puolella, kun ne tulivat metsän läpi meidän laitumen luo ja alkoivat viritellä jotain lankoja puihin, ja höpisivät jostain kujasta. Vähäksi aikaa ne katosivat taas metsän siimekseen lankoineen ja kujajuttuineen, mutta eipä aikaakaan, kun Tuija-ihminen tuli, laittoi meille kaikille riimut päähän, ja sitten se teki sen, mistä me ollaan aina haaveiltu, se avasi meille portin ja me saatiin kirmata vapauteen! Juostiin hännät putkella kuin villihevoset ainakin, vaikka ei ihan vapauteen sitten päästykään, vaan jouduttiin nelistämään niiden valkoisten lankojen välissä tallin suuntaan. Me pojat mentiin edellä, ja kun päästiin metsästä ulos, niin siellä olikin Heidi-ihminen vastassa ja viittoili, että tuonnepäin, olkaa hyvät. Ne olivat tehneet meille väliaikaisen pikkulaitumen, mutta hyvä sekin oli, koska siellä oli uutta ruohoa.
Sitten ne rakentelivat uuden laitumen aitaa, me aina välillä kokoonnuttiin aidan taakse riviin seurailemaan, että tuleeko siitä valmista, mutta ei se kauaa jaksanut kiinnostaa, koska syödäkin piti. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun taas portit aukesivat ja pääsimme siirtymään hallitusti isommille ruohoapajille. Nyt ei enää niin huvittanut juostakaan, vaikka vähän tietenkin täytyi. Huomenna on kuulemma luvassa jo heinääkin aamupalaksi.

Leo: Ohjasajokurssilla

Käytiin vähän aikaa sitten ihmisen kanssa ohjasajokurssilla, paikka oli Tallbon ponitalli Siuntiossa. Sain nukkua tallissa Kyran seurassa edellisen yön, jotta jaksaisin sitten matkustaa. Meikäpoikahan on mutkaton matkamies, joten matka meni hyvin, vaikka navigaattorin täti kuulemma huijasi ihmisen ajamaan loppumatkasta yhtä pientä hiekkatietä, joka oli aika kuoppainen. Mutta ei mulla ollut kopissa hätää, ihminen ajoi siinä niin hiljaa, että heinien syöminen ei häiriintynyt yhtään.
Perillä mua odotti aika lauma uusia kavereita, joita kohteliaana heti moikkasin kuuluvasti. Oli muutamia aika vetävän näköisiä tammoja ja osalla oli varsakin. Viereisellä laitumella patsasteli yksi tyyppi, joka oli melkeinpä miehekkäämmän näköinen kuin meikäruuna, ja se hirnui olevansa oikea jalostusori Ruotsista. Erotuin kyllä hyvin porukasta, koska ne kaikki muut olivat mustia!

Mulle oli varattu karsinapaikka tallista, jossa sain vielä pari uutta kaveria. Ami ja Santeri olivat myös tulossa kurssille, ja nekin olivat mustia. Ihminen oli ottanut mulle omat eväät mukaan, muttei niitä tarvinnut ottaa esiin, koska karsinassa oli mulle heinää valmiina ja yletyin santsaamaankin suoraan paalista. Hyvä tarjoilu, sanoisin. Yksi paali tosin heittäytyi itse mun karsinaan, ja meinasin saada sydärin. Amin omistaja onneksi tuli pelastamaan mut ja otti sen poninsyöjäpaalin pois.
Meidän vuoro oli viimeisenä, ja olin aika tohkeissani kun vihdoin päästiin hommiin. Ensin piti huudella rinta rottingilla kaikille, että varmasti huomaisivat, kuka tuli. Saila-niminen ihminen hiippaili meidän vieressä ympäri kenttää ja antoi mun ihmiselle ohjeita. Mähän kyllä osaankin, joten en mitään ohjeita tarvitse. Saila ohjasajoi mua itsekin, että tutustutaan, ja sitten hän haki omat pitemmät ohjansa ja juoksutti mua kahdella ohjalla. Mulla kun oli intoa enemmän kuin pienessä kylässä, niin sain vähän päästellä ensin. Tuija-ihminen pääsi myös harjoittelemaan kahdella ohjalla juoksutusta, ja lopuksi vielä mentiin ohjasajoa omilla ohjilla. Olin saanut jo päästellä enimmät höyryt, joten maltoin taas mennä rauhallisemmin, ihan kuin kotona.
Saila-ihminen tietenkin tykkäsi meikäläisestä ja sanoi, että musta tulee varmaan hyvä valjakkoponi, kun liikun niin hyvin ja reippaasti eteen. No tietysti liikun, mitä sitä turhia hidastelemaan.
Pääsin sitten vielä hyvin ansaituille heinille ja vesihuikalle talliin, ihmiset menivät kuulemma juomaan kahvia ja puhumaan meistä poneista. Puhuivatkin aika kauan, mutta kyllä ne sitten meidätkin muistivat ja Tuija-ihminen talutti mut oman tutun trailerin kyytiin ja kotimatka alkoi. Kotona pääsin suoraan laitumelle kertomaan kavereille kaiken reissustani.