Olen Leonardo, maailman monin poni. Synnyin Ruotsissa, mistä muutin Suomeen Kotimäen ponitallille vuoden 2008 alussa. Eräänä maaliskuun päivänä mua tuli katsomaan joku punatakkinen täti, joka rapsutteli, nosteli jalkojani ja höpisi kaikenlaista. Sitten mä vedin sitä kärryissä vähän aikaa, kun ei se tainnut itse jaksaa kävellä. Vähän myöhemmin se sama täti tuli katsomaan, kun eläinlääkäri tutki meikäläisen, ja ne puhuivat, että meitsistä tulee valjakkoponi.
Muutin siis tänne Paattisille, ja hyvähän täällä on ollut asustella.
Olen aika sporttinen kaveri, jonka mielestä urheileminen on kivaa ja hitaasti kulkeminen on puhdasta ajanhukkaa. Ihmiseni sanoi, että mut on varmaan varsana rokotettu ompelukoneen neulalla. Tunnin liikunta on mulle vasta alkuverkkaa.
Vauhdikkaasta menostani huolimatta maltan kyllä myös kuunnella, mitä pyydetään. Pidän nähkääs siitä, että saan suorittaa erilaisia tehtäviä.
Olen Paattisille muutettuani oppinut toisenkin ammatin, olen ratsuponi. Olinhan mä kantanut pieniä ihmisiä ennenkin, mutta olin suorittanut siinä vain extralyhyen oppimäärän. Ekana syksynäni täällä eräs kiva tyttö, joka sanoi olevansa Jossu, kipusi selkääni. Koetin parhaani mukaan kertoa, että kyllä mä voin päättää, minne mennään, mutta sain huomata, ettei mun tarvitse, riittää kun menen sinne, minne käsketään. Opinkin Jossun kanssa paljon uutta, osaan jo laukata hallitusti kaahaamatta, osaan pohkeenväistöäkin ja myös esteratsun hommia olen kokeillut. Ehkä ilmoittaudun jonain päivänä olympialaisiin.
