Skruvi: Klinikkareissu

Kävin tosiaan kipeän jalkani kanssa klinikalla, kuten Leo-poikanen tuossa jo kertoikin. Eipä se matkustaminenkaan sitten ollut hassumpaa, tosin minulla oli tällä kertaa niinsanotusti lääkitys kohdallaan, eli ihminen oli muutaman päivän ajan tarjoillut minulle Equi-calm -nimistä lisäravinnetta, joka kuulemma tasoittaa hevosen mielialaa stressitilanteissa. En osaa sanoa, miten paljon tuo vaikutti, mutta kyllä mielialani oli melkoisen rauhallinen.
Klinikalla eläinlääkäri ensin tutki ja tunnusteli minut joka paikasta, haastatteli ihmistä ja sitten mentiin ulos juoksemaan. Ensin juostiin edestakaisin pihalla suoraa uraa pari kertaa, sitten eläinlääkäri taivutti kaikki jalkani ja joka taivuttelun jälkeen taas juostiin. Maneesissakin kävin juoksemassa, ja sepä olikin kuulkaa ensimmäinen kerta, kun olen sellaisessa ollut sisällä!
Kaiken tämän juoksemisen tuloksena eläinlääkäri huomasi, että kivun syy löytyy todennäköisimmin oikeasta etujalasta, ja seuraavaksi oli ohjelmassa jalan puuduttaminen. Sanoivat, että jos puudutus poistaa ontuman, löytyy kivun aiheuttaja siitä kohdasta jalkaa. Mentiin taas sisään, sain huulipuristimen ylähuuleeni ja puudutuspiikin alimpaan niveleen. Pääsin odottelemaan puudutuksen vaikutusta karsinaan, ja sitten taas käytiin maneesissa juoksemassa. Vielä onnuin, joten sama puudutuskuvio toistettiin vielä kaksi kertaa eri kohtiin, ja vasta viimeinen puudutus sai aikaan sen, etten ontunut enää.
Sitten eläinlääkäri pisti kaulaani piikin, ja sain ottaa päivänokoset. Unissakävelin hieman horjuen tutkimushuoneeseen, jossa jalkani tutkittiin ultraäänellä. Kipeän jalkani hankoside näytti paksuuntuneelta, joten eläinlääkäri kuvasi myös toisen jalan verratakseen niiden paksuutta, ja toden totta, eroa oli 1,6 milliä. Paksuuntuminen johtui kuulemma kroonistuneesta tulehdustilasta, mutta mitään vammaa ei ollut nähtävissä. Paksummalla hankositeellä vain oli tullut ahtaat paikat puikkoluiden välissä, ja se on aiheuttanut kipua.
Siinä nukkuessani sain jalkaan vielä Shock-wave -hoitoa ja pääsin sitten karsinaan heräilemään ja odottelemaan kotimatkaa, ihminen meni sillä aikaa odottelemaan laskua ja sai kotihoito-ohjeita. Sain tulehduskipulääkekuurin viikoksi, sekä määräyksen kuukauden mittaisesta tarhalevosta, mikä tarkoittaa sitä, että riehumisleikit kavereiden kanssa on vähäksi aikaa kielletty!
Tarhailin muutaman päivän yksikseni kentällä, mutta siellä en oikein malttanut aamuisin ulos päästessä olla juoksematta, varsinkaan kun kipulääke alkoi jo vaikuttaa. Tuija-ihminen sitten laittoi hihat heilumaan ja raivasi minulle pienen tarhan ponien vanhaan tarhaan. Siellä tarhassa ei ole tänä talvena ollut ketään, joten lunta oli yli puoli metriä, mutta hän kaivoi lumihankeen minikokoisen tarhan, ja laittoi aitakepit hankeen pystyyn. Siellä ei juuri mahdu juoksentelemaan, mutta virikkeitä löytyy, sillä olen kaivanut lumen alta esille kuivuneita rikkaruohoja. Tein aluksi pari niin syvää kaivantoa, että ihminen luuli minun yrittävän kaivautua Kiinaan!

Leo: Matkamaskottina

Oltiin tässä alkuviikolla Skruvi-isoveljen kanssa autoajelulla, ja mulle oli uskottu tärkeä tehtävä joka oli kaverin rauhoittaminen. Se issikkasetä kun on saanut kuulemma traumoja jostain aikaisemmasta kuljetusreissusta joten se ei oikein haluais mennä ainakaan trailerin kyytiin. Meikäponi kun on tällainen rento reissumies sielultaan, niin ihminen ajatteli, että olisin vallan sopivaa seuraa. Oltiin siis matkalla klinikalle näyttämään Skruvi-veljen kipeätä jalkaa. Meitä tuli hakemaan suuren suuri hevosauto ja mä olin heti tehtävieni tasalla ja meinasin kipaista sinne autoon sisälle heti kun lastaussilta oli maassa, vaikkei oltu vielä sisään pyydettykään. Sisällä oli kyllä vähän ärsyttävää, kun ei tällainen normaalikokoinen nähnyt sieltä mitään, joten mun piti ensin vähän hirnua, ettei kukaan unohda mua sinne. Sitten oli Skruvi-isoveljen vuoro, ensin se oli kuulemma koettanut esittää, ettei tule mokomaan autoon, mutta sitten auton kuljettajasedät oli laittaneet liinan sen pepun takaa, ja hopsista vain, niin sitä kipaistiin Tuija-ihmisen perässä sisään. Mulla ei oo kelloa, mutta voisin veikata, ettei aikaa mennyt viittä minuuttia kauempaa. Rohkea isoveli mulla.
Kauaa ei meidän tarvinnut autossakaan olla, koska matka ei ollut pitkä. Ihmiset kuulemma näkivät meidät kameran kautta koko ajan, näkivät senkin, että Skruvi-isoveli pysyi ihan rauhallisena. Totta kai, kun mä olin kaverina. Perillä klinikalla ei ollut ruuhkaa, joten meikäshettiskin sai karsinan käyttöönsä ettei tarvinnut autossa odottaa. Muuten ihan kiva karsina, mutta ei sieltäkään nähnyt oikein mitään.
Pian paikalle tuli yksi ihminen, joka sanoi olevansa eläinlääkäri-Elina. Siinä vaiheessa mä pysyttelin hipihiljaa karsinassani, ettei se vaan tule ja tee mulle mitään ikävää. Aika pian kaikki ihmiset lähtivät Skruvi-isoveljen kanssa pihalle, joten mä en enää nähnyt mitä tapahtui. Skruvin pitää varmaan kertoa itse loput.