Skruvi: Mutapainin ystävät

Tämä on nyt selvästikin tätä syksyä, ruokavaliomme on siirtynyt entistäkin enemmän heinävoittoiseksi eikä ruohoa saa jollei itse mene ja nappaa ohimennen. Minä olen siinä ruohonnappaamisessa aika hyvä, enkä ymmärrä, miksi Tuija-ihminen ei taitoani arvosta, vaan suorastaan kieltelee minua vetämästä itseään ruohojen pariin, vaikka voisihan tuo maistaa itsekin, miten maukasta se on, niin kauan kuin sitä nyt yleensä saa. Olen kylläkin päätellyt ihmisten suun olevan tuohesta, koskapa eivät ne ymmärrä mikä kulinaristinen nautinto voi kunnon ruoho olla!
Tarhamme on nyt juuri sateiden johdosta aika mutainen, ja olen ollut muutamana päivänä turpaani myöten kurassa. Tuija-ihminen ihmetteli, miten etupolvenikin voivat olla kuraiset, mutta tänään minä näytin sille, miten näppärästi saan kurkotettua aidan alta muutaman ruohonkorren itselleni menemällä polvilleni ja kas, kaula ylettyy paljon pitemmälle! Kyllä meillä senioreilla on takataskussa konsti joka tilanteeseen!
Minullahan ei varsinaisesti takataskuja kylläkään ole, vaan kasvattelen kovalla tohinalla talvikarvaa, ettei sitten tarvitse palella kun se talvi tulee. Talvi kuulemma joka vuosi yllättää ihmiset, varsinkin ne jotka autoilevat, mutta meitä hevosia ei koskaan, tiedämme tarkalleen, milloin karvankasvatus tulee aloittaa.
Mutapainit jäävät meidän osaltamme nyt vähäksi aikaa, sillä kuulin Tuija-ihmisen ja Heidi-ihmisen suunnittelevan, että minä ja keltaiset ystäväni siirrymme toistaiseksi tarhailemaan kentälle. Tämänhetkinen tarhamme upottaa jo niin, että ihmiset haluavat varjella arvokkaita jalkojamme, ja luulen, että ne haluavat myös päästä itse vähemmällä jalkojen pesemisellä. Mikko-ihminen on ahkerasti kunnostanut vanhaa tarhaamme jotta emme uppoaisi siellä, ja kuulemma pääsemme piakkoin jo sinne tarhailemaan.

Leo: Keskikehon kohennusta

Laidunkesä alkaa vedellä viimeisiään ja ollaan jo kohta kaikki siirrytty tarhaelämään. Tuija-ihminen kuulemma jo huolestui mun terveydestäni, koska mä olen saanut kasvatettua niin ison mahan kesän aikana, mutta kyllä mä kuulkaa olen ruohoa pistellytkin. Ihmiset kutsuvat meikäläisen kaltaisia hyviksi rehunkäyttäjiksi, ja niinpä meikäponinkin maha vain kasvaa laitumella vaikka kuinka kävisin lenkillä. Tallin kaksijalkaiset puhuivat jo ensi kesästä vaikkei vanhaa kesääkään olla ehditty kunnolla hyvästelemään, ja mä kuulin niiden suunnittelevan jotain köyhempää laidunta meille poneille. Tuija-ihminen sanoi, ettei se halua enää mun kasvattavan näin suurta mahaa tulevina kesinä, koska se on kuulemma riski mun terveydelle. Mulle käy kyllä kaikki, kunhan vaan jotain ruokaa saa.
Nyt kun en enää syö yötä päivää, niin mulla kuulemma alkoi laihdutuskuuri ja sikspäkin kiinteytys. Kuntoiluahan mä olen harrastanut muutenkin pitkin kesää, eikä mun kunnossani olekaan valittamista. Mulla oli kylläkin muutama vapaapäivä tässä tarhakauden alkajaisiksi, kun mun kärryjen toisessa renkaassa ei pysynyt ilma. Tuija-ihminen kätevänä ponikuskina irrotti sen renkaan ja vei kotiin, ja Lauri-ihminen oli näppärästi korjannut sen. Kyllä me pojat vaan osataan.

Skruvi: Syksyilyä ja maastoilua

Syksyn tulon olemme me hevoset huomanneet ainakin siitä, että ruohoa on meille syötäväksi aina vaan vähemmän. Olemme kyllä vielä saaneet olla laitumella yötä päivää, ja eilen meidän isompien lauma siirtyikin vielä syömään puhtaaksi laitumen, jolla ponit alkukesästä laidunsivat. Siirryimme sinne sujuvasti lankakujaa pitkin ja tietysti otimme pienet laukkaspurtitkin, niinkuin uudelle laitumelle siirryttäessä kuuluu tehdä. Ystäväni Väinö ei kylläkään spurttaillut, vaan suoritti laitumelta toiselle siirtymisen aika kankeasti astellen, ja olikin lähinnä makoillut aamupäivän. Heidi-ihminen sitten hieman huolestuneena veikin Väinön loppupäiväksi kentälle ulkoilemaan ja yöksi talliin. Eläinlääkäri kuulemma tulee katsomaan Väinöä, toivon, että päästään vielä porukalla laiduntamaan eikä ole mikään vakavampi vaiva kyseessä.

Omiin syksypuuhiini kuuluu talvikarvankasvatuksen aloittelun lisäksi tietenkin kunnon kohottaminen maastoillen. Olen saanut monen kokoista maastoseuraa, sillä käytiin eräänä päivänä Kyra-ponin ja Riina-ihmisen kanssa lenkillä, ja olenpa lenkkeillyt jo laumamme uusimman jäsenen Deegunkin kanssa, joka kantoi omaa Carita-ihmistään. Olemme Deegun kanssa jo ihan hyvissä väleissä, se taisi huomata jo, ettei me lauman pojatkaan olla yhtään hassumpia tyyppejä. Se vaan kuulemma pelkää vielä vähän traktoreita ja sen sellaisia, mutta kyllä se pian varmaan oppii, ettei niitä tarvitse pelätä.
Tuija-ihminen on kuiskaillut minulle, että saatan saada piakkoin ihan uuden tuttavuuden maastokaveriksi! Se on kuulemma samaa rotua kuin minä ja asustelee tässä lähellä. Saa nähdä, millainen tyyppi se on, mutta enköhän minä tule sen kanssakin hyvin juttuun.