Käytiin muutama viikko sitten Tuija-ihmisen kanssa kuntoilukurssilla Urjalassa Hessi-tallilla, vaikkakin ihminen sanoi sitä valjakkokurssiksi. Kyllä mulla ainakin siellä hiki tuli monta kertaa, joten kuntoilua se totisesti oli.
Matkustin siis trailerissa tunnin verran, ja perillä suoritin oikein näyttävän saapumisen niin että kaikki varmasti huomaisivat, että tulin. Ihmisen ottaessa mua trailerista ulos riimunarun lukko nimittäin hajosi ja meikäponi pinkaisi tutkimusretkelle. Ihminen otti mut lopulta kiinni aika keljulla huiputuksella; se otti maasta pieniä kiviä ja rapisteli niitä, ja mä luulin saavani jotain herkkua.
Mä sain majoittua aika isoon karsinaan, ja ihminen jätti mut sinne yksin ja lähti etsimään omaa karsinaansa missä se itse nukkuisi. Mua vähän ensin jännitti olla siellä vieraassa karsinassa, ja mahakin meni kuralle, mutta sitten ihminen tuli takaisin, laittoi mulle suitset ja lähdettiin katselemaan paikkoja. Käveltiin ympäri kentän reunat, käytiin yhden laitumen aidan takana moikkaamassa mun lajitovereita ja käytiinpä maneesissakin.
Oltiin niin ajoissa paikalla, että päästiin ekalle kuntoilutunnille jo ennen muita. Yksi Heidi-ihminen, joka omistaa tuon paikan, tuli neuvomaan meitä ohjasajossa. Tai siis se neuvoi mun ihmistä, mähän osaan kyllä muutenkin. Mä olin aika reippaalla tuulella, joten Tuija-ihminenkin sai laittaa tossua toisen eteen ja keskittyä aika paljon mun ohjailemiseen, mutta tehtäviä oli niin paljon, että mullakaan ei ollut yhtään aikaa hirnua eikä ihmetellä kavereita.
Ohjasajoharjoituksen jälkeen mä pääsin loppuillaksi vielä tarhaan, jossa olikin mukavaa, koska siellä kasvoi kaikenlaista vihreää. Melkein naapuritarhassa oli kaksi meikäläisen kokoista mustaa kaveria, joiden nimet oli Alpo ja Hannu, ja nekin olivat kuulemma tulleet kuntoilemaan. Yöksi menin taas sinne suureen karsinaan, ja illan aikana oli mulle tullut naapureitakin. Vastapäisessä karsinassa oli yksi Ina-niminen tamma, ja meidän ihmiset kuuluivat juttelevan, että se voisi tulla mun kanssa samaan tarhaan, kun sekin oli melkein mun kokoinen.
Seuraavana päivänä kuntoilu jatkui. Ihminen tuli aikaisin aamulla silmät sikkarassa viemään mut tarhaan ja toi mulle aamupalaa sinne. Vähän myöhemmin se haki mut, laittoi valjaat päälle ja vielä kärrytkin perään, ja mentiin sinne samalle kentälle missä jo oltiin oltu ohjasajohommissa. Ina-tamma ihmisensä kanssa oli samaan aikaan kentällä, ja yksi Leena-ihminen tuli neuvomaan, miten ajetaan koulua. Mulla oli, kuten tavallista, vauhti päällä, ja kun kenttä oli niin suuri, niin mun ihmisestä tuntui että vallan kaahaan, vaikka mä menin ihan sopivan reipasta ravia kuulemma. Mä maltoin kyllä kuunnella ihan hyvin, mitä pitää tehdä, eikä mua häirinnyt yhtään, vaikka kentällä oli mun ja Inan lisäksi muitakin kärryjä vetäviä vieraita kavereita. Ne olivat kyllä enimmäkseen toisessa päässä kenttää kuin me, mutta välillä jouduttiin menemään niiden ohi.
Päästiin taas välillä lepäilemään, ja toden totta, se Ina-tamma tuli mun kaveriksi tarhaan! Se oli aika täti ja kertoi mulle, että hän muuten sitten määrää, mutta meikäpoikahan on tottunut sellaiseen.
Myöhemmin iltapäivällä nähtiin tarhastamme, että ihmiset hääräsivät pienemmällä kentällä ja rakentelivat jotain. Kun menin Tuija-ihmisen ja kärryjen kanssa sinne, niin näin, että siellä oli maratoneste, jota me pääsisimme puikkelehtimaan. Mentiin ensin Leena-ihmisen opastuksella käynnissä, se este olikin melkoinen sokkelo jonka eri väleistä sai kääntyillä sinne tänne. Sitten mentiin sama ravissa, ja sepäs oli hauskaa! Saatiin mennä muutamaankin kertaan, ja meikäläisen into ja vauhti vaan lisääntyivät kerta kerralta, kun ihminenkin huomasi, miten ketterä olen ja uskalsi antaa mennä! Ihmistä kuulemma alkuun jännitti, että mitä jos kärryt osuvat esteeseen ja koko hökötys kaatuu meidän päälle, mutta se huomasi pian, että kyllä mä hoidan homman kotiin kun ihminen vain rauhassa ohjailee. Leena-ihminenkin sanoi, että olen "kertakaikkiaan loistava poni" mutta sehän nyt on ihan selvä asia.
Näiden superhauskojen puikkelehtimisharjoitusten loppuverryttelynä lähdettiin Ina-tamman ja Kati-ihmisen kanssa vielä maastolenkille. Tallin liepeiltä lähti ihan meitä hevosia varten tehty maastotie, jota mun ihminen katseli kuola valuen. Kivahan siellä oli kopsutella, ja paluumatkalla päästeltiin oikein harjat hulmuten täyttä laukkaa.
Vielä oli yksi kuntoilupäivä, ja heti aamupäivällä päästiin kokeilemaan tarkkuusajoa. Kentälle oli aseteltu melkein samanlaisia oransseja tötteröitä kuin kotonakin, paitsi että nyt ne oli numeroitu ja niissä oli valkoiset pallot päällä. Saatiin ensin mennä kokeeksi pari tötteröporttia, ja sehän kävi meikäponilta helposti. Sitten mentiin koko rata käynnissä ja siitä otettiin aika. Mä en kyllä muista, mikä mun aika oli, mutta varmaan joku ennätys. Tarkkuusajossa pitää kuulemma pistellä se rata tiettyyn aikaan, että saa hyväksytyn tuloksen, ja tietenkään ei saa ajaa niiden tötteröiden eli keilojen päälle. Mä pääsin ravissa ihan sopivaan aikaan, mutta ihminen meinas välillä sekoittaa oikean ja vasemman, joten mentiin yhdessä kohdassa portit väärässä järjestyksessä! Kyllä me sitten päästiin ne oikein, kun koetettiin uudestaan, mutta ihmisen pitää vaan keskittyä enemmän. Meikähän kyllä menee ihan mistä se vain käskee, ja mä sain nytkin kehuja ketteryydestäni, ja suosituksen lähteä kisoihin!
Kuntoilut olivat sitten siinä, mä pääsin vielä joksikin aikaa tarhaan ja Tuija-ihminen lastasi sillä aikaa mun kärryt ja kaikki tavarat pakettiautoon. Ihmiset menivät vielä syömään (ne söivät muutenkin paljon ja ruoka oli kuulemma herkullista) ja juttelemaan kuntoilusta ja meistä hevosista. Tuija-ihminen samalla ilmoitti meidät uudellekin kuntoilukurssille, joka on elokuussa.
