Leo: Kuntoilua, Kengitystä ja Kauheita lampaita

Käytiin taas viime viikonloppuna Tuija-ihmisen kanssa kuntoilemassa Urjalassa, samassa paikassa kuin viimeksikin. Nyt kun paikka oli mulle jo vähän tuttu, niin maltoin jo entistäkin paremmin keskittyä hommiin, ja alkaahan tämä reissaaminen muutenkin olla mulle jo ihan piis of keik. Karsina oli mulla nyt eri kuin viime kerralla, mutta pääsin samaan tuttuun tarhaan.
Ekana iltana juoksentelin kentällä Heidi-ihmisen valvonnassa vetämässä Tuija-ihmistä kärryissä. Sillä kentällä oli ollut estekilpailut, mutta nyt puomit oli otettu pois ja sain kipittää niiden estetolppien ja -johteiden välistä, esterata oli siis muokattu tarkkuusradaksi. Välillä oli vähän jännääkin, kun esteitä oli koristeltu ties millä kuvioilla, ja kentän laidan ruohikossa mua vaani pari seeprakuvioista puomia! Onneksi meikäponi oli niitä nopeampi!

Toisena päivänä tehtiin Minna-ihmisen ohjauksessa taipumisharjoituksia ympyrällä. Ekaksi se oli vähän tylsää, ja koetin tarjoutua menemään kovaa sen sijaan, mutten saanut ja lopulta oikea tehtäväkin onnistui. Kyllähän mä nyt olisin sen homman hoitanut ihan tuosta noin vaan, mutta piti kokeilla, osaako se Tuija-ihminen yhtään mitään. Taisi se ainakin jotain oppia.

Myöhemmin samana päivänä päästiin hurvittelemaan oikeiden maratonesteiden sekaan! Tuija-ihminen halusi näyttää ne esteet mulle etukäteen, jotten ihmettelisi niitä sitten kun päästäisiin tositoimiin, joten me käytiin leikkimässä poniagilitya ja juostiin yhdessä ympäri ämpäri niitä kukkasin koristeltuja muovipaaleja ja maalattuja autonrenkaita. Jos oltaisiin oikeissa valjakkokisoissa, niin mä en saisikaan mennä katsomaan niitä juttuja etukäteen, mutta nyt ei oltu niin virallisia.
Myöhemmin sitten pääsin kärryjä ja ihmistä vetäen kiemurtelemaan niiden paalien ja renkaiden välissä sinne tänne. Ne kuuluisi kiertää oikeassa järjestyksessä, mutta sen järjestyksen muistaminen on onneksi ihmisen heiniä. Aluksi mentiin rauhallisesti käynnissä, ja vielä sama pariin kertaan ravissa. Hauskaa oli, ja ihme kyllä Tuija-ihminenkin muisti, mistä pitikään mennä ja sai ohjailtua meikäläisen oikeista väleistä.

Viimeisenä päivänä mentiin vielä tarkkuusajoa niiden oranssien tötteröiden välissä. Viime kerrallahan Tuija-ihminen sekosi niiden porttien järjestyksessä eikä aina muistanut vasenta ja oikeaa, mutta nyt se oli kai muistanut pakata aivot mukaan eikä unohtanut rataa kertaakaan! Ekaksi me nytkin mentiin harjoituksen vuoksi muutama portti jokusen kerran, sitten päästiin menemään koko rata ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ravissa mä juoksin kovaa, mutten silti päässsyt ihan tavoiteajassa sitä rataa läpi. Heidi-ihminen sanoi, että se aika onkin pikkuponeille aika kova saavuttaa. Tuija-ihmiselle selvisi vasta tässä vaiheessa, että tarkkuusradalla saa mennä mitä askellajia vain, joten kun me saatiin mennä vielä kerran, niin se päätti antaa mun mennä niin lujaa kuin haluaisin. Muutamassa kiperämmässä kohdassa Tuija-ihminen pyysi ravia, mutta muuten sain päästellä täyttä laukkaa! Yhtään palloakaan ei pudotettu ja päästiin alle tavoiteajan, myöhemmin jopa selvisi, että meikäponi oli kiitänyt radan nopeimmin koko porukasta! Tuija-ihminen ei ollut osannut siihen sanoa muuta kuin "Oho", vaikka oli tietenkin ylpeä meikäläisestä.
Kotiin päästyä ihminen vei mut suoraan laitumelle, ja siellä näytin heti kavereille, että miten mä siellä Urjalassa oikein laukkasinkaan!

Kotona palattiin taas arkeen, ja mulle laitettiin kengät. On mulla sellaiset ollut joskus ennenkin, mutta olen jo aika kauan kulkenut paljasvarpain. Tuija-ihminen jokunen aika sitten huomasi, että kun tiellä on suurempia kiviä, niin mä en tykkää siinä mennä, ja päätti että laitetaan ne kengät taas, kun tykätään kuitenkin välillä maastossakin lenkkeillä.
Tänään sitten käytiin kokeilemassa mun uusia kenkiä, ja hyvähän mun niillä oli kopsutella. Kivetkään ei tuntuneet ollenkaan niin ikäviltä. Mentiin vähän pitempi lenkki reittiä, missä ei olla usein käyty, ja siellä olikin ihan varoittamatta yhdellä pellolla joku pelottavan hajuinen jengi. Ihminen kuului sanovan kärryiltä, että "ne on lampaita, mennään vaan". Mä koetin kerätä kaiken rohkeuteni mutta sitten meni pupu pöksyyn ja mua alkoi pelottaa ihan oikeasti, ja yritin kääntyä takaisinkin. Ihmisellä on varmaan nenä tukossa, kun ei se huomannut, miten pelottavan hajuisia ne tyypit oli, eikä sille sopinut se takaisin kääntyminen, joten se tuli kärryiltä pois taluttamaan mua, ja kun se oli mun turvana niin ei pelottanut enää ollenkaan. Tuija-ihminen kuului sanovan jollekin myöhemmin, että siellä pitääkin käydä jatkossa usein, että totun. Onko pakko jos ei halua?

Skruvi: Rauhallista laidunelämää

Tuija-ihmisellä kuulemma alkoi kesäloma, mutta kyllä ilma vain on alkanut tuoksua jo syksyisemmältä. Meidän isojen hevosten laumassa on jo rauhallisempi meno, kun tuo uusi kaverikin jo rauhoittui eikä enää paimenna tammoja niin kiihkeästi. Ollaan nyt laidunnettu ihan hyvässä yhteisymmärryksessä ja ollaan mahduttu koko porukalla melko pienellekin alueelle. En vielä kuitenkaan osaa sanoa, tuleeko meistä kahdesta jonain päivänä kavereita vai pysytäänkö vain etäisempinä tuttavina.
Olen käynyt taas pari kertaa opettamassa Brage-nuorukaiselle maastoretkeilyä, eikä oppilaani käyttäytymisessä ole ollut moitteen sijaa. Viime kerralla ohitsemme meni kaikkiaan kolme autoa, jotka taisivat olla nuoren ystäväni mielestä vielä hieman jännittäviä mutta hyvin tuo nuorimies piti hermonsa hallinnassa. Ja niinhän se on, kuten Bragea taluttanut Jenni-ihminen kuului sanovan, että mitä enemmän niitä autoja nähdään, sen tutummiksi ne tulevat.

Tuija-ihminen teki meille aikansa kuluksi tänne tuollaisen omenankuvilla koristetun kävijälaskurin. Olisimme halunneet porkkanankuvia, mutta sellaista ei kuulemma ollut. Laskurista huomaamme, että täällä käy joku lukemassakin, mutta aika anonyymia porukkaa näyttää olevan. Me Leon kanssa toivoisimmekin, että jos käyt lukemassa juttujamme, niin laittaisit joskus jotain terveisiä meille! Pakko ei tietenkään ole, mutta olisi mukava tietää, keitä täällä käy.

Leo: Tallin täydeltä pientä porukkaa

Eilen oli meidän tallilla varsinainen hulinapäivä, johon meikäponikin pääsi osallistumaan. Lauma pieniä ihmisiä, jotka olivat kuulemma 4H-heppakerholaisia tulivat muutaman isomman ihmisen kanssa tutustumaan hevosten hoitoon ja vähän ratsastukseen ja ajamiseenkin. Mun ihminen oli ajatellut, että ehtii hyvin ajaa mun kanssa kärryillä ennen kuin ne tulevat, koska oli lupautunut sitten auttamaan Heidi-ihmistä niiden viihdyttämisessä. Ne tulivatkin vähän etuajassa, ja pupujen katselun jälkeen siirtyivät katselemaan meikäläistä vetämässä kärryjä. Tuija-ihminen sitten kuului sanovan kärryiltä, että voitaisiin ottaa näin alkajaisiksi muutama niistä lapsista mun kyytiin, jos joku haluaa tulla. Muutama pieni käsi nousi pystyyn, ja ne kipusivat vuorotellen kypärät päässä Tuija-ihmisen viereen kärryihin. Kaikki pikkuihmiset, joita kyyditsin sen pari kierrosta, olivat aika reippaita ja ketään ei pelottanut mun kyydissä vaikka juoksin. Ihminen ei kylläkään antanut mun mennä ihan täysillä, etteivät ne pienet pelkäisi. Mä käyttäydyin tietenkin hyvin ja sain kuulla olevani "tosi söpö", vaikka komeahan mä omasta mielestäni olen.
Kärryttelyn päätteeksi Tuija-ihminen otti kaksi pikkutyttöä auttamaan mun valjaiden riisumisessa. Onneksi valjaat on molemmilta puolilta samanlaiset, joten kumpikin sai oman puolen ja Tuija-ihminen neuvoi mitä tehdään, ja kertoi samalla mitä valjakkovaljaiden eri osat ovat ja mikä niiden tarkoitus on. Sitten nämä kaksi tyttöä vielä harjasivat meikäläisen ja taasen ylistivät söpöyttäni. Muutama pikkuihminen tuli vielä mukaan saattamaan, kun Tuija-ihminen vei mut takaisin laitumelle.
Väinö ja Frida olivat kuulemma sitten kantaneet kaikkia lapsia talutettuna muutaman kierroksen ja melkein kaikki olivat uskaltaneet mennä raviakin. Yksi pikkuihminen oli halunnut tietää, jaksaisiko hevonen kävellä Särkänniemeen.
Myöhemmin ne tulivat Heidi-ihmisen kanssa hakemaan vielä Gerin ja Aadan, jotka olivat menneet ja vetäneet kaikkia vuorollaan kärryissä. Lapset olivat kuulemma vertailleet, kumpi tammoista on suloisempi, mutta joku oli sanonut, että "mun mielestä se Leo on kaikkein suloisin". Siinäs kuulitte!

Skruvi: Uusi laidun ja uusi tuttavuus

Me söimme porukalla jo takalaitumen siihen kuntoon, että Heidi-ihminen ja Tuija-ihminen eräänä päivänä käärivät hihansa ja tekivät meille taas uuden laitumen. Ensin ne saartoivat meidät näkkileivän kokoiselle alueelle ja me saimme ihmetellä, kun ne häärivät hiki päässä ja keräsivät pois kaikki laiduntolpat ja langat, ja katosivat metsän toiselle puolelle niiden kanssa. Me odottelimme kärsivällisesti, niinkuin kesyjen hevosten kuuluu, vaikka välillä alkoi ukkostaakin. Jyrisi, paukkui ja salamoi niin, että ihmiset olivat menneet talliin sadetta pitämään ja kuulemma melkein pelänneet salaman iskeneen meihin. Ukkosen hälvettyä ne tulivatkin kurkkimaan metsän reunasta mikä meillä on meininki, mutta ihan rauhassahan me siellä vieläkin odoteltiin. Odoteltiin ja odoteltiin, ja vihdoin sitten ne virittelivät jotain lankoja puihin ja kuului jotain "Seiso sä siellä niin mä olen tässä" -juttuja. Riimut ilmestyivät päihimme ja sitten Tuija-ihminen avasi odottelulaitumemme portin ja kuvitteli, että kirmaamme tuosta noin vaan ihmisten tekemään kujaan. Kukaan ei olisi halunnut mennä ensin, joten Tuija-ihminen otti kesävierastamme Kerttua riimusta kiinni ja talutti sen alkumatkan kujaa pitkin. Sitten me muutkin, minä etunenässä, rohkenimme seurata lankakujaa metsän uumeniin. Kyllä muuten kannattikin, sillä sen metsän kautta pääsimme uudelle, mutta jo vanhalle, tutulle laitumelle!

Laiduntelimme siinä kaikessa rauhassa pari päivää, kunnes porukkaamme liittyi eilen uusi kaveri. Se sanoi, että ihmiset kutsuvat sitä Deeguksi, vaikka emme me oikein saaneet sen hörinöistä selvää, kun se jutteli viron kielellä. On muuten aika muskelimasa, ja se saa meidät muut näyttämään ihan poneilta sen rinnalla. Sen kenkäkin on kuulemma kokoa viisi. Täytyy kyllä sanoa, ettei se nyt alkuun oikein näyttänyt tietävän, miten meidän laumassa kuuluu käyttäytyä, se nimittäin kidnappasi Fridan ja Kertun eikä päästänyt niitä enää ollenkaan meidän poikien luo. Se jopa ajoi meidät kauemmas, jos olimme liian lähellä! Kyllä totta puhuen pisti vähän kiukuttamaan moinen nuori juippi, joka tulee tuolla tavalla kukkoilemaan! Pari kertaa näytin sille lentävät takakaviot, kun mokoma rupesi liikaa meikäläistä komentelemaan! Toistaiseksi olen kuitenkin katsonut terveellisimmäksi pysytellä kauempana, kuvitelkoot nyt sitten olevansa pomo tai jotain.

Brage-ystäväni kanssa ollaan jatkettu maastoharjoituksia. Bragehan on aloittanut ratsunopinnot Elina-ihmisen kanssa ihan hyvällä menestyksellä, ja minä olen käynyt näyttämässä sille mallia, miten maastossa ollaan. Vielä Brage ei ole kantanut siellä ketään, vaan Jenni-ihminen on taluttanut ja minä Tuija-ihmisen kanssa olen kävellyt edellä. Ollaan käyty jo aika kaukanakin, ja kuin tilauksesta on autojakin nähty, kerran sellainen tuli meidän takaa ja kerran edestä. Sain siis tilaisuuden näyttää, miten autoihin pitää suhtautua, eli ei mitenkään, ja tämän opin on nuori oppilas sisäistänyt tähän mennessä hyvin. Jonain päivänä vielä pääsemme varmasti yhdessä maastolenkille ihmisiä kantaen.