Ekana iltana juoksentelin kentällä Heidi-ihmisen valvonnassa vetämässä Tuija-ihmistä kärryissä. Sillä kentällä oli ollut estekilpailut, mutta nyt puomit oli otettu pois ja sain kipittää niiden estetolppien ja -johteiden välistä, esterata oli siis muokattu tarkkuusradaksi. Välillä oli vähän jännääkin, kun esteitä oli koristeltu ties millä kuvioilla, ja kentän laidan ruohikossa mua vaani pari seeprakuvioista puomia! Onneksi meikäponi oli niitä nopeampi!
Toisena päivänä tehtiin Minna-ihmisen ohjauksessa taipumisharjoituksia ympyrällä. Ekaksi se oli vähän tylsää, ja koetin tarjoutua menemään kovaa sen sijaan, mutten saanut ja lopulta oikea tehtäväkin onnistui. Kyllähän mä nyt olisin sen homman hoitanut ihan tuosta noin vaan, mutta piti kokeilla, osaako se Tuija-ihminen yhtään mitään. Taisi se ainakin jotain oppia.
Myöhemmin samana päivänä päästiin hurvittelemaan oikeiden maratonesteiden sekaan! Tuija-ihminen halusi näyttää ne esteet mulle etukäteen, jotten ihmettelisi niitä sitten kun päästäisiin tositoimiin, joten me käytiin leikkimässä poniagilitya ja juostiin yhdessä ympäri ämpäri niitä kukkasin koristeltuja muovipaaleja ja maalattuja autonrenkaita. Jos oltaisiin oikeissa valjakkokisoissa, niin mä en saisikaan mennä katsomaan niitä juttuja etukäteen, mutta nyt ei oltu niin virallisia.
Myöhemmin sitten pääsin kärryjä ja ihmistä vetäen kiemurtelemaan niiden paalien ja renkaiden välissä sinne tänne. Ne kuuluisi kiertää oikeassa järjestyksessä, mutta sen järjestyksen muistaminen on onneksi ihmisen heiniä. Aluksi mentiin rauhallisesti käynnissä, ja vielä sama pariin kertaan ravissa. Hauskaa oli, ja ihme kyllä Tuija-ihminenkin muisti, mistä pitikään mennä ja sai ohjailtua meikäläisen oikeista väleistä.
Viimeisenä päivänä mentiin vielä tarkkuusajoa niiden oranssien tötteröiden välissä. Viime kerrallahan Tuija-ihminen sekosi niiden porttien järjestyksessä eikä aina muistanut vasenta ja oikeaa, mutta nyt se oli kai muistanut pakata aivot mukaan eikä unohtanut rataa kertaakaan! Ekaksi me nytkin mentiin harjoituksen vuoksi muutama portti jokusen kerran, sitten päästiin menemään koko rata ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ravissa mä juoksin kovaa, mutten silti päässsyt ihan tavoiteajassa sitä rataa läpi. Heidi-ihminen sanoi, että se aika onkin pikkuponeille aika kova saavuttaa. Tuija-ihmiselle selvisi vasta tässä vaiheessa, että tarkkuusradalla saa mennä mitä askellajia vain, joten kun me saatiin mennä vielä kerran, niin se päätti antaa mun mennä niin lujaa kuin haluaisin. Muutamassa kiperämmässä kohdassa Tuija-ihminen pyysi ravia, mutta muuten sain päästellä täyttä laukkaa! Yhtään palloakaan ei pudotettu ja päästiin alle tavoiteajan, myöhemmin jopa selvisi, että meikäponi oli kiitänyt radan nopeimmin koko porukasta! Tuija-ihminen ei ollut osannut siihen sanoa muuta kuin "Oho", vaikka oli tietenkin ylpeä meikäläisestä.
Kotiin päästyä ihminen vei mut suoraan laitumelle, ja siellä näytin heti kavereille, että miten mä siellä Urjalassa oikein laukkasinkaan!
Kotona palattiin taas arkeen, ja mulle laitettiin kengät. On mulla sellaiset ollut joskus ennenkin, mutta olen jo aika kauan kulkenut paljasvarpain. Tuija-ihminen jokunen aika sitten huomasi, että kun tiellä on suurempia kiviä, niin mä en tykkää siinä mennä, ja päätti että laitetaan ne kengät taas, kun tykätään kuitenkin välillä maastossakin lenkkeillä.
Tänään sitten käytiin kokeilemassa mun uusia kenkiä, ja hyvähän mun niillä oli kopsutella. Kivetkään ei tuntuneet ollenkaan niin ikäviltä. Mentiin vähän pitempi lenkki reittiä, missä ei olla usein käyty, ja siellä olikin ihan varoittamatta yhdellä pellolla joku pelottavan hajuinen jengi. Ihminen kuului sanovan kärryiltä, että "ne on lampaita, mennään vaan". Mä koetin kerätä kaiken rohkeuteni mutta sitten meni pupu pöksyyn ja mua alkoi pelottaa ihan oikeasti, ja yritin kääntyä takaisinkin. Ihmisellä on varmaan nenä tukossa, kun ei se huomannut, miten pelottavan hajuisia ne tyypit oli, eikä sille sopinut se takaisin kääntyminen, joten se tuli kärryiltä pois taluttamaan mua, ja kun se oli mun turvana niin ei pelottanut enää ollenkaan. Tuija-ihminen kuului sanovan jollekin myöhemmin, että siellä pitääkin käydä jatkossa usein, että totun. Onko pakko jos ei halua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti