Oltiin tässä alkuviikolla Skruvi-isoveljen kanssa autoajelulla, ja mulle oli uskottu tärkeä tehtävä joka oli kaverin rauhoittaminen. Se issikkasetä kun on saanut kuulemma traumoja jostain aikaisemmasta kuljetusreissusta joten se ei oikein haluais mennä ainakaan trailerin kyytiin. Meikäponi kun on tällainen rento reissumies sielultaan, niin ihminen ajatteli, että olisin vallan sopivaa seuraa. Oltiin siis matkalla klinikalle näyttämään Skruvi-veljen kipeätä jalkaa. Meitä tuli hakemaan suuren suuri hevosauto ja mä olin heti tehtävieni tasalla ja meinasin kipaista sinne autoon sisälle heti kun lastaussilta oli maassa, vaikkei oltu vielä sisään pyydettykään. Sisällä oli kyllä vähän ärsyttävää, kun ei tällainen normaalikokoinen nähnyt sieltä mitään, joten mun piti ensin vähän hirnua, ettei kukaan unohda mua sinne. Sitten oli Skruvi-isoveljen vuoro, ensin se oli kuulemma koettanut esittää, ettei tule mokomaan autoon, mutta sitten auton kuljettajasedät oli laittaneet liinan sen pepun takaa, ja hopsista vain, niin sitä kipaistiin Tuija-ihmisen perässä sisään. Mulla ei oo kelloa, mutta voisin veikata, ettei aikaa mennyt viittä minuuttia kauempaa. Rohkea isoveli mulla.
Kauaa ei meidän tarvinnut autossakaan olla, koska matka ei ollut pitkä. Ihmiset kuulemma näkivät meidät kameran kautta koko ajan, näkivät senkin, että Skruvi-isoveli pysyi ihan rauhallisena. Totta kai, kun mä olin kaverina. Perillä klinikalla ei ollut ruuhkaa, joten meikäshettiskin sai karsinan käyttöönsä ettei tarvinnut autossa odottaa. Muuten ihan kiva karsina, mutta ei sieltäkään nähnyt oikein mitään.
Pian paikalle tuli yksi ihminen, joka sanoi olevansa eläinlääkäri-Elina. Siinä vaiheessa mä pysyttelin hipihiljaa karsinassani, ettei se vaan tule ja tee mulle mitään ikävää. Aika pian kaikki ihmiset lähtivät Skruvi-isoveljen kanssa pihalle, joten mä en enää nähnyt mitä tapahtui. Skruvin pitää varmaan kertoa itse loput.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti