Leo: Lumileikkejä uudessa tarhassa

Enpä olekaan vielä ehtinyt kertoa, että meillä poneilla on nyt ihkauusi tarha. Monien vaiheiden jälkeen kävi niin, että meidän vanha tarha ei enää ollut kovin poninkestävä, mikä tarkoittaa sitä, että olisimme kohta voineet onnistua karkaamaan. Siitä olis voinut tulla kivaa, mutta nuo ihmiset on joskus niin tylsiä, etteivät anna tehdä mitään jännää. Väittivät vielä, että on jotenkin muka meidän vika, että tarhasta tuli vähemmän poninkestävä. Häh? Eihän me nypitty sitä aitalankaa kuin ihan vähän vaan.
No, asiat menivät meidän kannalta sikäli ihan hyvin, että nyt meillä onkin isompi tarha, ja tallista on lyhyempi matka ulos aamuheiniä syömään! Meidän uusi tarha on ollut koko talven ihan tyhjillään, joten kun me mentiin sinne ekaa kertaa, lunta oli meidän shettisten mahaan asti ja hännät tuli perässä hangen päällä. Parin ekan tarhapäivän jälkeen mahakarvat oli täynnä lumikokkareita. Nyt me ollaan jo tallattu osa tarhasta tasaiseksi, mutta kyllä siellä vielä syvääkin lunta on. Siihen me ollaan tehty polku.
Tänään kaikki kaverit lähtivät hommiin, ja mut jätettiin ihan yksin tarhaan. Olinhan mä viime kesänäkin yksin laitumella joskus, kun kaverit oli hommissa, mutta olihan se hei ihan eri asia, kun oli syömistä. Nyt mulla oli totta puhuen vähän tylsää yksin. Sitten näin, kun Tuija-ihminen tuli kävelyltä Skruvi-isoveljen, Marja-ihmisen ja Väinön kanssa, ja varoiksi hirnahdin, ettei se vaan unohda hakea mua sisälle.
Meidän ihminen otti pari päivää sitten kuviakin meistä uudessa tarhassa, tuossa on kuva, jossa ei tarha kylläkään näy kovin hyvin, mutta mä näytän siinä aika komealta, vai mitä? Ja kun joku kuitenkin kysyy, niin joo, kyllä mä näen ihan hyvin tukkani alta.