Sainpas kivan yllätyksen tässä yhtenä päivänä, kun Jossu tuli pitkästä aikaa mua katsomaan! Sillä oli kuulemma ollut mua ikävä, ja kyllä mullakin vähän sitä vaikken karskina jätkänä sellaista helpolla tunnusta.
Sain varusteet päälleni ja mentiin kentälle. Maltoin seistä hienosti paikallani kun Jossu kipusi kyytiin, mutta sitten en olis enää malttanutkaan yhtään mitään. Jalkoja ei vaan meinannut millään olla tarpeeksi kun olisin halunnut kipittää aina vaan kovempaa! Ravini tahtia olisi moni ompelukone kadehtinut! Tuija-ihminen sanoi, että painelin alkuun ihan hullun kiilto silmissä, mutta minkäs teet kun on kivaa. Kyllä ne suurimmat höyryt siinä haihtuivat ja maltoin jo keskittyäkin, ja kuunnella että mitähän se tyttö siellä selässä mahtais haluta että teen. Kyllä tuli hiki, mutta oli hauskaakin. Käytiin vielä kävelemässä maastossa pieni lenkki, mikä rentoutti mukavasti, sitten pääsin loimen alle iltaruokaa odottelemaan.
En ole päässyt paljoakaan vetämään ihmistä kärryissä ihan viime aikoina, kun tiet ovat kuulemma niin liukkaita etten pysy kengättömillä kavioillani pystyssä siellä. Kentällä taas on niin paljon lunta, ettei oikein valjakkoajoharjoituksiakaan päästä tekemään, mutta kevät on kuulkaa tulossa, joten pian varmaan pääsen kärrynvetohommiin taas. Ei mulla silti tylsää ole ollut, kavereiden kanssa touhutaan tarhassa kaikenlaista päivät pitkät, välillä riehutaankin. Ihminen laittaa mulle välillä ajovarusteet päälle ja ohjasajaa mua kentällä ilman kärryjä. Sekin on aika kivaa, ja olen siinäkin jo melko taitava vaikka itse sanonkin. Ette muuten usko, mutta osaan jo ravata hitaasti! Ihminen on välillä höpissyt mulle jostain ohjasajokisoista... ei noista ihmisten jutuista aina saa selvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti