Mä en ymmärrä, miksi tuo meidän Tuija-ihminen ei ole kirjoitellut meidän kuulumisia, kun ei se kuulemma ole joulukorttejakaan askarrellut niin ettei sillä ole voinut olla kiire.
Kaikesta huolimatta se joulu tuli tänäkin vuonna, vaikka nyt ei olekaan sitä ihmisten toivomaa valkoista joulua. Kyllähän me hevosetkin siitä tykättäisiin, kun saatais piehtaroida puhtaassa lumessa, mutta kaikkea ei voi saada, pääasia, että ruokaa saa ja sehän meille tulee aina ajallaan.
Eilen, jouluaattona Tuija-ihminen kävi moikkaamassa meitä ja tuli tarhaan laittamaan mulle punaisen jouluriimun. Mulla ei ole tonttulakkia, vaikka Skruvi-isoveljelläni on, tosin ei Tuija-ihminen laittanut sillekään sitä nyt päähän, kun sen punainen jouluriimu oli kuulemma jossain kadoksissa. Joulun kunniaksi Tuija-ihminen tarjosi tarhassa käydessään mullekin hevosenkengän muotoista piparkakkua, mutta en mä sellaista makua oikein arvosta. Mä pudotin mokoman kiekuran maahan, ja ajattelin, että syökööt leivonnaisensa ihan ite. Illalla kun mentiin sisälle, oli mun ruokakupissa odottamassa porkkanaa ja mandariininpaloja, ja nehän mullekin maistuivat. Skruvi-isoveli rouskuttaa piparkakkujakin silmät puoliummessa, outoja herkkuja sillä.
Käytiinhän me Tuija-ihmisen kanssa taas kuntoilemassakin siellä Urjalassa vielä marraskuussa, koko viikonloppu oltiin ja hauskaa oli. Mä sain kokea kaikenlaista uuttakin, ekan päivän iltana nimittäin juoksin maneesissa kapsoni päässä. Se kilisi hassusti ja oli vähän iso mulle, mutta hyvin mä tajusin, mitä pitää tehdä. Tuija-ihminen sen sijaan ei aina meinannut tajuta, kun se Minna-ihminen puhui paljon ja asiaa, mutta minkäs teet, kun ihmisillä on välillä niin pitkät johdot.
Tälle reissulle Tuija-ihminen oli pakannut kyytiin myös ne mun toiset kärryt, joita mä olen kotona vetänyt vasta pari kertaa, ja nyt sain kiskoa niitä viimeisen päivän tarkkuusharjoituksessa. Ne painaa aika paljon enemmän, kuin ne kärryt, joita yleensä vedän, ja vielä kun Tuija-ihminen kipusi kyytiin, niin huh huh että sainkin tehdä hommia. Oikeasti ei niitä kovin raskasta ole vetää, kun kenttä ei ole pehmeä, mutta onhan ne vähän eri tuntuiset. Heidi-ihminen kuului sanovan, että aisalenkkejä voisi vielä säätää niin, että aisat tulis vähän ylemmäs eikä mun tarttis kannatella kärryjen painoa niin paljoa. Asiallista puhetta mun mielestä. Alempana olevia vetoliinoja mä en enää jännitä, mutta tällä kertaa vasemmalle kääntyessä piti vähän kommentoida, kun liina osui jalkaan. Ihmiset arvelivat, että mulla saattoi viikonlopun kuntoilujen jäljiltä olla vaikka joku lihas kipeä, ja se tuntui vasemmalle kääntyessä eikä syy olis ollutkaan siinä vetoliinassa. Arvailkoot rauhassa vaan, kyllä mä kertoisin mistä kenkä puristi, jos osaisin puhua. Nyt Heidi-ihminen laittoi sitten meidät tekemään sellaisia harjoituksia, missä vasemman kierroksen jutut tehtiin rauhallisemmin ettei mulla menis suotta herne nenään uusien kärryjen kanssa.
Tuon kuntoilureissun jälkeen mä olenkin saanut viettää lomaa. Tuija-ihminen onneksi vei ne mun painavat kärryt talvisäilöön omaan kotiinsa ja sitten se hajotti ne mun kevyet kärryt. Oikeasti se kyllä sanoi ottavansa vain aisat vähäksi aikaa irti ja vievänsä nekin omaan kotiinsa, niin että saa maalattua ne uudestaan. Sitten päästään taas hurvittelemaan lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti